Verkkovirhe

Miesten finaali 22-23: VaLePa vs. Akaa-Volley

Viestejä
4,718
Kyllähän tuo Meskon passipeli oli taas aivan jäätävä. Tai siis lähes. Pari ykköstempomokaa tuli. Nelosen passi on juuri siellä missä pitää, Upille natsaa tasan tarkkaan. Ykköstemmotkin jalat irti maasta, ainakin useimmin kuin eilen. Turhaa jorinaa tämä tietysti, mutta erikoisen hyvä passipeli Meskonkin mittapuulla.
 
Viestejä
273
Harmillisen hajutonta, väritöntä ja mautonta on finaalit. Eikä se johdu oikeastaan edes tunnelmasta, Akaan tasosta tai vastaavasta. Valepa vaan on ärsyttävänkin rutinoitunut pelaamaan ja ennen kaikkea voittamaan. Tämä näkyy myös Valepalaisten tekemisessä ja olemuksessa. He tietävät että homma tulee kotiin, niin isoin kiima, polte ja palo voittoon mitä finaaleissa parhaillaan nähdään, puuttuu totaalisesti.

Ihannoitava on Valepan suoritustasoa vuodesta toiseen. Tekisi ihan älyttömän hyvää lentopallolle kun tulisi ottelusarjoja, missä Valepa joutuisi miettimään, että 'Ei hitto, toi vastustajahan on meitä edellä. Nyt ollaan vaikeuksissa.'

Mutta tämä taitaa olla haaveunta.
 
Viestejä
3,029

Kaikki kunnia Valepalle mutta voin vakuuttaa että haaveunistakin herätään joskus mutta ainakin vielä nämäjuhlat on Valepan.
 
Viestejä
1,100
Kyllä yleensä pitää olla parempi kuin vastustaja jos halutaan voittaa. Näissä loppuotteluissa pitää olla neljässä ottelussa parempi. Tämän kevään huipennus on samanlaista palloilua kuin ettaa vastaan muutama vuosi sitten finaaleissa. Aivan puolivaloilla mestaruuteen. Niin kauan kuin Esko jatkaa valepa on mestari.
 
Viestejä
1,310
Tunti ja rapea vartti kehäkolmoselta ja on Viialassa. Tunnelma ei kohonnut sfääreihin, koska VaLePa...
Beyk lienee loukkaantunut, siksi paljon fysio hänen kanssaan ahersi. Fazli oli on/off. Se tahti ei riitä.
Mäkiseltä suht ohipeli. Allik parempi yypee tänään.
Risson taso ei riitä näihin peleihin, se on nyt raaka fakta.
 
Viestejä
4,895
Kaikki kunnia Valepalle mutta voin vakuuttaa että haaveunistakin herätään joskus mutta ainakin vielä nämäjuhlat on Valepan.
Tätä siellä Savon maalla on jaksettu toitottaa vuosikausia. Kyllä varmasti se pitää paikkansa että joskus tämä dynastia tulee tiensä päähän mutta ei sitä koko ajan tarvi toitottaa. Ja voin senkin vakuuttaa että ei tule ihan hetkeen toista samanmoista dominoijaa mihin Valepa on nyt viimeisenä kuutena kautena pystynyt. Saa yrittää Savossakin. Jos siihen pystyy niin hattu nousee päästä.
 
Viestejä
273
Paikan päällä kanssa, eipä Valepan tarvinnut ihmeitä esittää, rutiinisuorituksella. KV peleissä olisi tullut pataan pahasti.
Makkarat oli hyviä, söin kaksi.
Joo tämä pointti on myöskin totta ja huolestuttavaakin Suomen liigaa ajatellen. Valepa, joka dominoi Suomen kenttiä mielinmäärin, ei sitten kuitenkaan eurokentillä saavuta oikein ainoatakaan kovaa voittoa. Toki vastuksetkin olleet hyviä, mutta kyllä Benficaa yms. joukkueita olisi ihan mahdollista ja toivottavaa myös voittaa.
 
Viestejä
10,895
Akaa voi katsoa peiliin, ettei tästä kummoisempaa finaalihuumaa tule. Aina kun Kunnarin suojatit pääsivät rinnalle, niin 2-3 omaa virhettä ja VaLePa meni menojaan. Fazli pelaa itselleen ei joukkueelleen. Olisin tänään penkittänyt äijän kokonaan. Petty ei ole pystynyt finaaleissa parantamaan yhtä napsua. Tasaisuus ei riitä. Vastaanotossa oli tänään leirissä. Risso todella heikko. Ei näillä voi voittaa.
 
Ennen pelejä Pettyä pidettiin loistavana pelaajana No eihän hän huono ole mutta siltä näyttää Valepan käsittelyssä koko joukkue.
 
Viestejä
48
Joo tämä pointti on myöskin totta ja huolestuttavaakin Suomen liigaa ajatellen. Valepa, joka dominoi Suomen kenttiä mielinmäärin, ei sitten kuitenkaan eurokentillä saavuta oikein ainoatakaan kovaa voittoa. Toki vastuksetkin olleet hyviä, mutta kyllä Benficaa yms. joukkueita olisi ihan mahdollista ja toivottavaa myös voittaa.
On myös niin, että jos joukkue ehtii ennen europelejä harjoitella vain muutaman kerran ei sillä ihmeitä tehdä. Tällä tekemisellä tilanne luultavasti olisi toinen. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi sopimukset tehdään aina vasta loppukesällä. Tai onhan se niin, että silloin budjetissa säästyy kesän palkat.
 
Viestejä
5,714

No aivan samalla tavalla ne vastustajat tietääkseni mitään ihmeitä vielä ole kerennyt harjoittelemaan niitä pelejä. Aivan samalla tapaa vaikka Benfica on keväällä astetta kovempi kuin syksyllä.
 
Viestejä
271
Olisin penkittänyt Fazlin jo tokan erän alussa tilanteessa jossa kävelee torjuntaa ja hyppää lähes kylki edellä verkkoon. Pelkällä pompulla ei näissä peleissä pärjää, jos muut osa-alueet sakkaa kun painetta lisätään.

Aikamoinen ulospuhallus on tapahtunut koko joukkueella kun finaaliin pääsivät. Jokainen katselee kengän kärkiä ja kirosanoja lentelee kun ei onnistu! Pitkänen yritti hetken aikaa nostaa fiilistä - pisteet hänelle siitä. Finaalisarjan tasolla ei olisi edes välieristä päästy eteenpäin.
 
Viestejä
1,310
Läheltä seurattuna; Iranin herrat vaihtoon tullessaan olivat täysin mörkkeinä, lienee toki temperamentti/kansanluonnekysymys.
Minkäänlaista joukkuekavereiden kannustusta ei vaihtokulmasta tullut tänään heiltä.
TÄmä kritiikki ei poista faktaa, että ovat hyviä - Fazli jopa loistava - ulkkivahvistus.
Kieliongelma on selkeä, kumpikaan ei kuulemma, osaa englantia juurikaan.
No, edelleen Akaalle finaali=hieno steppi eteenpäin.
 
Viestejä
1,309
Kaikki kunnia Valepalle mutta voin vakuuttaa että haaveunistakin herätään joskus mutta ainakin vielä nämäjuhlat on Valepan.
Valepan leirissä ei ole koskaan ollut haaveunia joten ei niistä tarvi herätä saatika tulla jonkun todistelemaan asiasta josta ei ilmeisesti ole edes käsitystä. Siihen ei riitä kokemus savolaisesta seuratoiminnasta?Tänäänkin Valepan katsomossa monta yrityspomoa jotka olleet mukana pitempään tukemassa seuraa kuin suurinta osaa liigaseuroista ei ollut edes olemassa.
Akaan hallissa kanssa olleena liberopeli sai kyllä heikon arvosanan , ei yllätys. Petty ja Fazli pettää illasta toiseen,nämä miehet on kuitenkin hankittu hoitelemaan voitot kotiin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös