Verkkovirhe

Lentismuistoja

Viestejä
4,530
Tuli mieleen ja katsoin. Vasta EM kisoissa 1997 kisajoukkueessa oli ensimmäiset ulkomailla pelanneet. Toki esim. Mr. Jouni oli kyllä pelannut huippukausia Italiassa, mutta maju ei päässyt kisoihin. Sammelvuo, Salokangas, Laurila, Viitanen olivat maailmalta.
 
Viestejä
1,001

Taisi kuitenkin Turussa -93 pelata muutama ulkomaillakin käynyt?

Mattila ja Mutka olivat ainakin samassa seurassa Ranskassa pari vuotta ennen kisoja.
 
Viestejä
522
Jos menee niin,kuka on ollut aiemmin ulkomailla ennen kisoja...Pullin Ossi oli jo vuonna 1974 ulkomailla pelaamassa,oliko Real Madrid?Eikä ole jalkapallojoukkue.
Mielestäni Pulli oli 1 tai 2 joka yleensä meni ammattilaiseksi,Topparin Pekkakin ihan siinä kärkiporukassa.Ja Ossi oli 1977 kisajoukkueessa.
 
Ryynäsen Topi

Ei ihan. Karhulan kyllä, mutta Ratekoon. Eli rautaa, terästä ja koneita. Rateko Oy sponsoroi. Tampereelta siirtyi Karhulaan. Siellä pari mestaruutta ennen PNMKY:n aikakautta. 😆

Nimenomaan Karhulan Rateko!

Olisihan minun pitänyt muistaa, että seura oli Rateko.

Muistankohan nytkään oikein, että passarina oli Risto Palonen? (Tuulan mies)
 
Viestejä
1,001
Tuossa vielä Suomi-Espanja Turun kisoista. Onko siellä edes Mattila ja Mutka mukana?😊

Mattila tuskin oli Platonovin suosikkipelaaja...

Viestejä
4,530
Nimenomaan Karhulan Rateko!

Olisihan minun pitänyt muistaa, että seura oli Rateko.

Muistankohan nytkään oikein, että passarina oli Risto Palonen? (Tuulan mies)
Muistat oikein. Menivät yhtä matkaa Ratekoon
Taisi kuitenkin Turussa -93 pelata muutama ulkomaillakin käynyt?

Mattila ja Mutka olivat ainakin samassa seurassa Ranskassa pari vuotta ennen kisoja.
Kyllä kävijöitä oli vaan ei sillä hetkellä. Kapokin oli Valepan kaveri kisa-aikana
 
Ryynäsen Topi

Jos menee niin,kuka on ollut aiemmin ulkomailla ennen kisoja...Pullin Ossi oli jo vuonna 1974 ulkomailla pelaamassa,oliko Real Madrid?Eikä ole jalkapallojoukkue.
Mielestäni Pulli oli 1 tai 2 joka yleensä meni ammattilaiseksi,Topparin Pekkakin ihan siinä kärkiporukassa.Ja Ossi oli 1977 kisajoukkueessa.

Ei ole Pulli pelannut Real Madridissa.

Olavi "Letku" Leinonen meni ensin Realiin, ja sitten Pekka Toppari parin vuoden kuluttua.

Pekka pelasi Real Madridissa 1981-1982.

Joukkuetta valmensi Jugoslavialainen Vorqiz, passarina pelasi niinikään Jugoslavian maajoukkueen passari Bogojevski.

Olin Pekan kanssa kirjeenvaihdossa koko tuon ajan, kun mies pelasi Realissa. (Silloin ei ollut somea, eikä sähköposteja)
 
Juuri tarkistin liiton tiedoista ja ei oma muisti petä.Ossi Pulli pelasi ensin Lauritsalan Kisassa,sitten RaTeKossa ja sen jälkeen NIMEN OMAAN REAL MADRIDISSA!Sen jälkeen Kimmossa.Satun miehen tuntemaan,oli 1 tai 2 ammattilainen ja vuosi oli 1974!
Eli ei kaikesta kannata väittää vastaan,kun ei tiedä varmasti.
 
Okei. Kiitos oikaisusta. Ossi pelasi sitten jo paljon ennen Realissa, kuin Pekka.
 
Viestejä
4,530
Kun selaa noita kisajoukkueiden nimilistoja, niin ennen 97 kisoja ei löydy yhtäkään ulkkisseuran nimeä pelaajan kohdalla. Merkattiinko eri tavalla, tulivatko pelaajat kotimaisiin seuroihin kisarupeamaksi, vai sattumaako.
 
Viestejä
4,530
Pistetäänpä tämäkin muisto jakoon. Jos dementoidun niin jääpä jälki tästäkin keissistä. Kyse matkasta Katowicen MM-kisoihin. Heitin reissun C-koppasella mersulla, ajatuksena että jos leviää, niin jätän siihen ja jatkan taksilla lähimmälle lentoasemalle. Hyvin pelitti ja oli apuna kisapäivien ajan, sillä toimin Upin vanhempien, nyt jo edesmenneen Ritvan, sekä Antin hovikuskina majoutuksesta Ufoareenalle. Muutenkin oli hyvä taukopaikka, sillä parkeerasin mesen lippukopin viereen, lähes pääovelle, eikä kukaan sanonut mitään.
Olin etsiskellyt kesän ajan passaria ja siinä kisaviikon puolivälissä tuli sähköposti Liettuasta. Liettuan maajoukkueen passari, Mantvydas Suklys, olisi ilomielin tulossa Virroille, oli vaan vähän rikkinäinen. Molemmat nilkat pyörähtäneet, mutta muuten ok. Ajattelin, että kaippa tuo 2-sarjassa viskoo, kun majussakin pärjää. Sovittiin tapaaminen Kaunasiin huoltoasemalle ja nappasin poitsun kyytiin. Puhui hemmetin hyvää englantia. Sitten oli vielä ongelmana majoitus. Ajoin suoraa nuorisokeskuksemme pihaan ja menin juttelemaan pomonaiselle, että tämmönen kaveri ja kevääseen saakka pitäisi majoittaa, että löytyykö tilaa. Hintalappu ei saa olla iso. Lentistaustaa oli pomonaiselle ja luukku järjestyi välittömästi. Jätin Manun sinne ja sanoin, että huomenna haen reeneihin. Kolme kautta viskeli, viimeisen kauden 1-sarjassa, ollen sarjan paras passari. Jaa niin se hintalappu. Syyskuusta maaliskuun loppuun ruokien kanssa 500 ekee.
Tämmönen pääsiäisjuttu.
 
Viestejä
605
En tiedä mihinkä muuallekkaan laittaisi niin laitan tänne! Viktor Ziolkowski on kuollut haimasyöpään! 😢😭 RIP
 
Ryynäsen Topi

HESA:n kova joukkue pienenee, Viki liittyi Eklundin Kimin ja Kydön Speden kasvavaan joukkueeseen. R.I.P. Viki. 😪

Muistan, kun Vodek Sadalski pelasi aikoinaan maanmiehensä, Viktor Ziolkowskin kanssa jossakin turnauksessa, jonka rungon muodosti juuri Puolalaispelurit, yhtenä osasena oli mm. Kimmossa pelannut Stefanski.

Vodek sanoi pelin päätyttyä, että vaikka passarilla olisi ollut puujalat, eikä olisi liikkunut minnekään, olisi hän saanut kaikki Ziolkowskin nostamat pallot suoraan hyppysiinsä.

Ziolkowski oli todella hyvä vastaanottaja.

Kimmo Eklund oli myös hieno pelimies parhaasta päästä. Pelasi Speden, Viktorin ja Topparin Pekan kanssa samaan aikaan Hesassa.

Kevyet mullat.
 
Viestejä
1,500

Muistanko väärin, että Viki ei pelannut vielä Hesassa v. -82-83, kun Pekka pelasi yhden kauden?
 
Ryynäsen Topi

Muistanko väärin, että Viki ei pelannut vielä Hesassa v. -82-83, kun Pekka pelasi yhden kauden?

Kyllä Viki pelasi Hesan joukkueessa 1982-1983.

Minulla on tässä juuri esillä iso 4-värijuliste, jossa on myös Viktor (n:eek: 4) samalla rivillä kuin Pekka (n:eek: 6)

En muista enään kaikkien pelaajien nimiä. Kuitenkin muistan Heimo Häkin, Tiainen, onko tuo yksi "Hönö" Lahtinen?, Kimmo Eklund, Jari Heikkilä, Spede....

Pekan vieressä on valmentaja Kalle Levon.

P.S. Sain tämän julisteen ystävältäni Pekalta, kun hän oli käymässä luonani heti kyseisen vuoden liigan päätyttyä.
 
Hyvä, että juliste löytyi. Vikin nostotyyli oli aika erikoinen, kädet olivat nostohetkellä välillä sivulla ja olkapäiden yläpuollellakin, mutta passarille toimitettu pallo oli aina kohdallaan. Kävin Vikiä tapaamassa hänen kotonaan Järvenpäässä noin 15 vuotta sitten, Suomen kielen taito oli jo aika hyvä. Topparin Pekan kanssa ehdittiin muutaman kerran käydä tuopposella Hallinkorvassa Helsingin visiitillä. Levonski piti siellä joskus "palaveriakin" joukkueen kanssa ottelun jälkeen. 🙂
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös