Verkkovirhe

Fortum Power Cup 2017

Viestejä
10,871
Lentopallon Fortum Power Cup helähtää käyntiin reilun viikon kuluttua Vantaalla Myyrmäen urheilupuistossa ja Vapaalassa. Järjestelyt ovat edenneet mallikkaasti ja pääkaupungin lentopalloseurojen talkoolaiset ovat iskussa yhdessä Lentopalloliiton ja Vantaan kaupungin kanssa, että tapahtuma onnistuisi ja pääkaupunkiseudulle tuleville jäisi tapahtumasta hyvä muisto. Kohta nähdään ja alla seurojen talkootyöstä kertova kohtuullisen tuore tiedote:

Talkootyö voimissaan Vantaalla
23.05.2017

Lentopallon Fortum Power Cup tarvitsee onnistuakseen valtavan määrän talkoolaisia. Kun Vantaan suurimpaan tapahtumaan tänä vuonna on aikaa pari viikkoa, talkootyöhön ilmoittautuneita on jo yli kuusisataa. Kokonaismääräksi tulee varmaankin seitsemänsataa talkoolaista.

Talkoolaisia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin, esimerkiksi jätskinmyyntiin.
Lentopalloseurat Blues Volley, Espoo Lentis, Keimolan Kaiku, Korson Veto, Naarasleijonat, PuMa Volley ja Vantaan Lentopallo muodostavat yhteistyöryhmän, jota ilman tapahtumaa ei voisi järjestää. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Ari Koskenojan johdolla ja Lentopalloliiton tapahtumapäällikön Päivi Harrin tuella on edetty määrätietoisesti. Vesa Kauppi on tapahtuman projektipäällikkö.
Ruokailulla, kenttärakentamisella, sähkö- ja tietoliikennetöillä, ensiavulla, turvallisuudella, talkootyöllä, tiedotuksella, attasealla ja kilpailutoiminnalla ovat omat vastuuhenkilönsä. Lentopalloliiton ja seurojen yhteinen valmistelutyö on täydessä vauhdissa, kun tapahtumaan on enää pari viikkoa. Nyt voi jo todeta, että kaikki on 8. – 11.6.2017 kunnossa.

Kenttiä on rakennettava Myyrmäen ja Vapaalan alueilla useita satoja. Ruokailun järjestäminen on valtava ponnistus. Lämpimiä aterioita tarjotaan tapahtuman aikana viisikymmentäseitsemäntuhatta. Jätehuolto ja muut ympäristöasiat vaativat suunnittelua ja monen asian huomioimista. Majoituskouluja on lähes kolmekymmentä, joista suurin osa Vantaalla. Majoituskoulujen tilojen varusteiden hankinta on kuin palapelin kasaamista. Majoitustilojen kioskien rahahuolto on turvattava. Aamu- ja välipalat tarvitsevat monia kymmeniä kylmäkaappeja. Vartioinnin ja yöpäivystyksen on oltava kunnossa. Turva- ja liikennejärjestelyt vaativat paljon yhteistyötä Vantaan kaupungin ja poliisin kanssa. Kaikkeen on varauduttava ja lentopalloturnaushan viedään läpi, vaikka sataisi joka päivä.

Yhteistyö pääkaupunkiseudun seurojen aktiivisten ja ammattitaitoisten talkoolaisten kesken on sujunut erinomaisesti. Yhdessä tekeminen Fortum Power Cupin järjestelyissä auttaa varmasti jatkossa muutakin yhteistä tekemistä seurojen kesken. Ihmiset tulevat tutuiksi ja kaikki ovat mukana rakkaudesta lajiin, lentopalloon. Yhteistyö seurojen ja Lentopalloliiton kanssa on sujunut myös saumattomasti. Tapahtumapäällikkö Päivi Harri on tuonut aiempien Powerien kokemusta järjestelytoimikunnan työhön. Ja onhan pääkaupunkiseudulla järjestetty vuoden 2002 Power Cup vielä monen talkoolaisen muistissa.

Järjestelyt ovat aikataulussa ja moniin eteen tulleisiin ongelmiin on aina ratkaisu löydetty. Tapahtuman lähes megalomaaninen suuruus asettaa omat haasteensa, joten ei voi kuin ihailla järjestelyssä mukana olevien määrätietoisesti etenemistä askel kerrallaan. Kaikki talkootyö tehdään sen eteen, että tapahtumaan tulevat nuoret saavat kokea monia uusia ikimuistoisia elämyksiä. Vantaan ja Fortum Power Cupin muistot jäävät toivottavasti tärkeäksi osaksi tapahtumassa kävijöiden elämään. Vantaa on lentistä ja lentis kuuluu kaikille.
 

Ryynäsen Topi

Kuten Einomiehen kirjoituksesta ilmenee, talkoolaisten panos Power Cupin onnistumiseksi on avainasia numero 1.

Nostan hattua korkealle pääkaupunkiseudun seurojen, erityisesti Vantaan, valtavasta panoksesta. saattaa olla, että järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Ari Koskenoja ei ehdi montaa tuntia nukkua tapahtuman aikana.

Onnea ja menestystä ylivoimaisesti suurimpaan lentopallotahtumaan, mitä maassamme järjestetään!
 
Viestejä
1,795
Hienoa että tapahtumaan on saatu myös iso valtakunnallinen sponsori. Talkootyön lisäksi tarvitaan riihikuivaa rahaa. Liekö ensimmäisen kerran powerin historiassa kun näin iso sponsori on saatu mukaan.
 
Viestejä
87
Mut miettikää miten upeen mahtavasti suomen paras, Tiikerien talkooporukka tämänkin homman olis hoitanu :p
 
Viestejä
845
waltsu kirjoitti: Hienoa että tapahtumaan on saatu myös iso valtakunnallinen sponsori. Talkootyön lisäksi tarvitaan riihikuivaa rahaa. Liekö ensimmäisen kerran powerin historiassa kun näin iso sponsori on saatu mukaan.
On Fortum jo monta vuotta ollut näkyvästi mukana, vaikka tapahtuman nimessä ei olekaan ollut ennen mainittuna. Hyvä että saavat edes nimijulkisuutta vastineeksi, vaikka kaikkialla muualla kuin järjestäjien tiedotteissa varmaan pelkkänä Power Cupina tapahtumasta puhutaankin.
 
Viestejä
108
Tukevan näköisillä armeijan kalustoilla suljettu Myyrmäessä kenttä-alue. Odotettiinko rauhanrekkaa paikalle?
 
Viestejä
10,871
Turvatoimet on yksi tärkeä osa-alue suurtapahtumissa. Powerissakin varauduttiin avajaispäivänä vastuullisen tapahtumajärjestäjän tavoin.

https://yle.fi/urheilu/undefined
 
Viestejä
10,871
Kannattaa lukea Jari Peltolan kirjoittama juttu PuMa Volley puheenjohtajasta Jouni Lindistä. Pääkaupunkialueen seitsemän seuraa tekevät Powerissa hyvää yhteistyötä ja Jouni oli Powerin Vantaalle hakemisen alkuunpanija.

http://www.powercup.info/ajankohtaista/kolme-kysymysta-jouni-lindille.html
 
Viestejä
10,871
PUI - elävä legenda

http://www.powercup.info/ajankohtaista/pentti-uusi-illikainen-nakemani-lammittaa-mielta.html
 
Viestejä
10,871
753 talkoolaista seitsemästä pääkaupunkiseudun seurasta. Upea yhteishenki oli talkooporukalla ja suuri kunnia, että sain olla mukana. Pääkaupunkiseudun seurojen yhteistyö jatkossa tulee tiivistymään ja varmasti hyvässä hengessä.
 
Viestejä
10,871
Einomies Porkkakoski kirjoitti: 753 talkoolaista seitsemästä pääkaupunkiseudun seurasta. Upea yhteishenki oli talkooporukalla ja suuri kunnia, että sain olla mukana. Pääkaupunkiseudun seurojen yhteistyö jatkossa tulee tiivistymään ja varmasti hyvässä hengessä.
Powerin tiedotustiimistä Ari Martinaho on kirjoittanut koosteen Powerin talkootyöstä. Kunkin osallistuneen seuran sivuilta tulee aikanaan löytymään juttu case-esimerkkinä heidän oman seuran talkootyöstä pienenä tarinana.

http://www.powercup.info/ajankohtaista/fortum-power-cup-syntyi-talkootyolla.html
 
Viestejä
429
Einomies Porkkakoski kirjoitti:
Einomies Porkkakoski sanoi:
753 talkoolaista seitsemästä pääkaupunkiseudun seurasta. Upea yhteishenki oli talkooporukalla ja suuri kunnia, että sain olla mukana. Pääkaupunkiseudun seurojen yhteistyö jatkossa tulee tiivistymään ja varmasti hyvässä hengessä.
Powerin tiedotustiimistä Ari Martinaho on kirjoittanut koosteen Powerin talkootyöstä. Kunkin osallistuneen seuran sivuilta tulee aikanaan löytymään juttu case-esimerkkinä heidän oman seuran talkootyöstä pienenä tarinana.

http://www.powercup.info/ajankohtaista/fortum-power-cup-syntyi-talkootyolla.html
Minulla oli ilo ja kunnia käydä jututtamassa Mediapäällikkö Pekka Krookkia sekä Ari Peltolaa ja Ari Martinahoa ja hauskaa ei puuttunut käynnistä.
Iloinen meininki jossa tehtiin medianäkyvyyttä todella hyvässä hengessä ja suupielet oli suurin piirtein korvasta korvaan :D

Tässä tallenne facebookissa :D
https://www.facebook.com/marko.kaasinen/videos/1406100286102427/

Kiitos oikein mukavasta tuokiosta :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös