Verkkovirhe

Finaali 2022 Savo Volley - VaLePa

EXF

Viestejä
185
Kangaskokko oli pelaajana muistaakseni kuitenkin sellainen sähäkkä ja räiskyvä. Lienee rauhoittunut. Tolvanen ei ole muuttunut. Se Sammon touhu oli kanssa sellaista ison egon hommaa.

SaVo Volleyllä on sama. Mutta niin täytyy tehdä jos haluaa näkyä. Kuopiossa on kuitenkin pääsarjassa jääkiekko ja jalkapallo ja KuPS näyttää vakiinnuttavan paikkaansa ihan hyvällä Euroopan tasollakin.
 
Viestejä
1,473
Kangaskokko keskittyy olennaiseen, eikä jää kiinni yhteen palloon. Varmasti tässäkin pelissä jäi joku verkkovirhe tai sisään/ulos pallo viheltämättä suuntaan ja toiseen. Hyvänä esimerkkinä Maestro Esko joka peippas täydellisen noston toisesta kosketuksesta, mutta tuomari tuomitsi sen verkkovirheeksi, jota se toki olikin. Mutta mitä tekee Mesko? Käsi pystyyn virheen merkiksi, ja ottaa porukan keskelle ja niin vaan taidettiin hoidella taas seuraava pallo. Nää on niitä pieniä eroja millä ratkotaan mestaruuksia. Tolvanen jatkoi mussutusta ja piilov*ttuilua vielä lehdistötilaisuudessakin, mitä hyötyä?

Ps. Oli aika jäätävä hetki kun Hänninen pelin päätyttyä sanoi suoraan kameraan että Vexvellä nähdään. Luulen, tai oikeastaan tiedän että silloin nähdään tämän kauden latautunein Valepa. Camoon äijät tehdään se taas!!! 👊👊👊
 
Viestejä
125
Savo muuttui yhdellä erätauolla mestaritason joukkueesta puulaakitason sakiksi. Uskomaton suoritus.🤣
Näin juuri kävi, luulen että ladattiin vähän liikaa, meni siis yli. Sastamala oli kyllä selkeesti parempi, Mäkinen ja Hänninen loisti, kuten myös Esko. Savokin ok kaks ekaa erää.
 
Viestejä
494
Savon kauhee show ja koohellus ja joka tuomiosta kamala purnaus, vaihtopenkkiä myöten, eko ei lainkaan kestä tappiolla oloa, tänäänkin se taas nähtiin.
Valapa pelaa omilla vahvuuksillaan ylivoimaisen passarin johdolla, eikä riehu suuntaan eikä toiseen ollaan sitten johdossa tai tappiolla.
 
Viestejä
1,210
Pelaajat on tosi fiksuja olleet aina Vammalassa! Tää oli tänään liikaa eli turhaa Savolta,joskus menee kun häviää yli. Mesko osaa ton purnaamisen fiksusti mielellään tuomarin jutuilla kans.
 
Viestejä
10,871
Mitä enemmän fokus pysyy pelissä ja seuraavassa pallossa, sitä kirkkaampi mitali killuu pelaajien kaulassa. (tyrvääläinen sananlasku)

Jos pelin tilanne on pitkälle tauolle mennessä 1-1 ja seuraavat kaksi erää menevät vierasjoukkueelle 13-25, niin peli on hävitty. (savolainen sananlasku)

Jos voitat VaLePan kahdessa seuraavassa pelissä, niin voit juhlia aika tanakasti vappuun asti ja rankan juhlimisen jälkeen maistuu mahdollisimman suolainen silli. (uussavolainen sananlasku)
 
Viestejä
138
Täytyy vielä tarttua tilastojen katselun jälkeen kiinni tuohon mihin Lehtonenkin lähetyksessä otti kiinni. Valepan keskarit sai kahteen ensimmäiseen erään yhteensä 6 passia joista 2 tappoa, kaksi viimeistä erää ilman passin passia ja silti Savon keskarit niihin jatkuvasti hyppivät. Mahtoi Kovacia ja Mikiä turhauttaa.
Savo käytännössä piti Valepan keskiuhkaa yllä ilman että Meskon piti tehdä mitään sen eteen. Silti sulka Mikolle että kun siellä kerta hypittiin niin ei lähtenyt pakottamaan palloa keskelle, tietysti melko paljon helpompaa kun laidasta kuoli niin älyttömän hyvin
 
Viestejä
1,263
Valepa pelas eilisen pelin täysin kotimaisin voimin, vieläpä aika nuorilla pelimiehillä. Mesko 44 v, Sakke seuraavaksi vanhin 26 v muut välillä 20-24 v.Tihumäki hakkuri 20 v.
Näilläkin palstoilla monet kerrat korostettu Valepaa ulkomaisena ostojoukkueena missä Kangaskokon valmennusryhmä ei pysty kehittämään kotimaisia nuoria pelaajia.Oliskohan aika avata silmät jos ei vielä ole auenneet.
Ei se Meskokaan niitä hyökkäyksiä käy päättämässä , kyllä ratkaisut tekee jokainen pelimies itse.
Valepa on tehnyt ison työn kotimaisen lentopallon eteen hyvällä, pitkäjänteisellä valmennustyöllä mikä johtaa myös menestykseen. Kävi vinaalipeleissä miten tahansa.
 
Viestejä
1,473
Valepa pelas eilisen pelin täysin kotimaisin voimin, vieläpä aika nuorilla pelimiehillä. Mesko 44 v, Sakke seuraavaksi vanhin 26 v muut välillä 20-24 v.Tihumäki hakkuri 20 v.
Näilläkin palstoilla monet kerrat korostettu Valepaa ulkomaisena ostojoukkueena missä Kangaskokon valmennusryhmä ei pysty kehittämään kotimaisia nuoria pelaajia.Oliskohan aika avata silmät jos ei vielä ole auenneet.
Ei se Meskokaan niitä hyökkäyksiä käy päättämässä , kyllä ratkaisut tekee jokainen pelimies itse.
Valepa on tehnyt ison työn kotimaisen lentopallon eteen hyvällä, pitkäjänteisellä valmennustyöllä mikä johtaa myös menestykseen. Kävi vinaalipeleissä miten tahansa.
Just näin ja aamen. Kyllä ne ostojoukkueet on jossain aivan muualla. Toivotaan että Valepan nuoret pelimiehet pääsevät nostamaan pyttyä kotiyleisön edessä Vexvellä, olisi varmasti hieno hetki.
 

EXF

Viestejä
185
Hienoa että Valepa on kaikki nämä vuodet pärjännyt oman juniorituotannon pelaajilla eikä ole yhtään pelaajaa tarvinnut houkutella muualta :rolleyes:


VaLePalla näytti eilen kuusikossa olleen kolme omaa kasvattia. Kaksi Vammalasta ja yksi Huittisista. Ruohola ja Karjarinta taisivat tulla lentopallolinjan kautta.
 
Viestejä
521
Hienoa että Valepa on kaikki nämä vuodet pärjännyt oman juniorituotannon pelaajilla eikä ole yhtään pelaajaa tarvinnut houkutella muualta :rolleyes:
No kerroppas missä maassa on pääsarjatasolla pärjätty pelkästään oman juniorituotannon pelaajilla palloilulajissa "kaikki nämä vuodet"?
 
Viestejä
1,386
Valepan työtä tai sen laatua on vähän kyllä ns. haastavaa kyseenalaistaa tulosten valossa, sama Salon ja Hämeenlinnan kohdalla naisissa vaikka "jäivätkin" sijoille 3 ja 4 tällä kaudella.

Se ei toki millään tavalla poista sitä, että uusi mestari tekisi lajille todella hyvää, että Siltalan ja Ojansivun upeat urat ansaitsisivat kruunukseen mestaruusjuhlat Kuopiossa ja että Savo Volleyn organisaatio, tuulettamiset, somekuviot ja monella tasolla uudet ideat ovat juuri sitä mitä lentopallo tarvitsee, jos meinataan ikinä kilpailla näkyvyydestä ja alle 50-vuotiaista katsojista.

Pelaamalla tämä sarja tietysti ratkaistaan mutta kyllä meidän Ruudun äärellä huudetaan Savolle päätyyn saakka ja todellakin toivotaan että tulee se kuuluisa Game 7 ja kunnon vääntö vielä.
 
Viestejä
10,871
Viestejä
276
Veikka Lindqvist, 18 v., 203 cm. Eilen lähes 2 tunnin odottelun jälkeen peliin, siis 1. pudotuspelin erän aloitukseen. Ja mikä tulos 60 %:n tappo kovilla iskuilla ja kovat hypärit. Ei onnistuis monilta. Toivottavasti ei enää ensi kaudella vaihtopenkillä. Yksi kovimmista lupauksista Suomessa.
 
Viestejä
1,263
Hienoa että Valepa on kaikki nämä vuodet pärjännyt oman juniorituotannon pelaajilla eikä ole yhtään pelaajaa tarvinnut houkutella muualta :rolleyes:
Eiköhän meillä riitä nämä muutama kotimaisen juniorituotannon"kehittäjät" liigassa. Mainostaa saavutuksiaan lähinnä kauppalehdessä, Valepa on valinnut toisenlaisen tien.
 
Viestejä
138
Juu kyllähän nämä molemmat seurat ovat tehneet hyvää työtä. Valepalla tosiaan omat kasvatit Esko ja Mäkinen ja Tihumäkikin alueelta, Ruoholahan on käynyt vähän erilaisen tien liigaan Valepan alasarjajoukkueiden kautta ja Karjarinnastakin on varsinaisesti liigapeluri tehty Vammalassa vaikka pohjat onkin tehty muualla.

Ja vaikka Savossa ei varsinaista omaa juniorituotantoa voikkaan sanoa olevan on Ivanovin veljekset ja Savonsalmi aikanaan tuotu liigaan heidän polkujaan pitkin, ja toivottavasti Linqvistille annetaan sama mahdollisuus kasvaa aloittavaksi hakkuriksi mikä Vammalassa annettiin Nikulalle aikanaan, ja todennäköisesti olisi Tihumäellekkin annettu ensikaudella, nythän se tuli Crossin ongelmien takia vähän etuajassa.

Joku voisi moittia Savoa esimerkiksi Heiskasen pois päästämisestä aikanaan, mutta niin vain Mäkinenkin lähti nuorena Valepasta vastuun perässä eikä siitä siinä tilanteessa oikein voinut moittia seuraa eikä pelaajaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös