Verkkovirhe

Etta ei jatka miesten Mestaruusliigassa

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
760

Poikkeuksellisen vaikeat ajat ja monet vastoinkäymiset ovat koetelleet organisaatiota nyt useamman kauden ajan, joten Etta joutuu tekemään raskaan päätöksen luopua paikastaan kotimaisen lentopalloilun pääsarjatasolla. Miesten joukkueen sarjataso on ensi kaudella miesten ykkössarja. Seura haluaa keskittyä sen aikoinaan asettamiin perusarvoihin: nuorten ja lupaavien alueen pelaajien kehittämiseen liigatasolle. Vähätellä ei voi myöskään koronaviruksen tuomien vaikeuksien merkitystä, sillä Ettan toimintaan kuuluvat messu- ja urheilutapahtumat sekä ravintolatoiminta kuuluvat vaikeista ajoista eniten kärsivien joukkoon.

Organisaation kanta on, että tällä päätöksellä varmistetaan seuran toiminnan jatkuminen myös tulevaisuudessa. Seura jatkaa toimintaansa samojen perusperiaatteiden ja arvojen mukaisesti, ja kun aika on oikea, aletaan paluuta korkeimmalle sarjatasolle tehdä seuran omilla ehdoilla.


Mestaruusliiga on päättänyt sulkea 15.3.2022 Lentopalloseura Ettan miesten lentopallon pääsarjatoiminnasta liigalisenssisopimuksen edellyttämien taloudellisten velvoitteiden täyttämättä jättämisen vuoksi.
 
Viestejä
254
Kannattaisi kyllä rehellinen olla. Varmasti tällä hetkellä enää liigalisenssiin vaadittavat asiat eivät täyty ja jo nyt velvoitteita on mahdollisesti jätetty täyttämättä. Eli luopuminen pakosta, koska seura suljetaan sarjasta.
 
Viestejä
10,870
Näin näköjään toki, mutta voi sen tuolla toisellakin tavalla kuivalla, koska korona on varmaan suuri vaikuttaja tähän, että on jäänyt maksut maksamatta.

Asioita voi analysoida vaikka miltä kantilta, mutta Mestaruusliigan tiedotteessa oli kerrottu faktat. Etta on suljettu sarjasta. Asia on nyt näin. Sitä ei voi muuten ilmaista.
 
Viestejä
247
Kyllä liiton/liigan pitäisi olla kannattelemassa seuroja poikkeusajan yli, eikä lopettamassa. Tietysti jos halutaan puolet seuroista nurin, niin tämä suunta on hyvä (y)
 
Viestejä
222
Ikävä homma kaiken kaikkiaan. Oulun seutu on kyllä hyvin haasteellista aluetta pärjätä taloudellisesti, ellei ole seuralla ole ketään miljonääriä taustalla. Ja ilmeisesti vielä tuo siirtyminen Ouluhalliin nosti kustannuksia reilusti varsinkin kun katsojia ei saanut ottaa.
 
Viestejä
1,257
Tiedot Oulusta ovat olleet hopeakauden jälkeen, ehkä jo aiemminkin, huolestuttavia. Mm palkanmaksun laahaamista ym. Tällä kaudella sitten lienee ekonomiset asiat tulleet kestämättömiksi.
Harmi, että näin on käynyt. Laji ei kaipaa 'ruumiita'. Ja Oulu iso kaupunki, joka poistuu liigakartalta. Toivottavasti vain tilapäisesti eli muutamaksi vuodeksi.
Hyviä pelaajia vapautuu puolenkymmentä markkinoille.
 
Viestejä
10,870
Kyllä liiton/liigan pitäisi olla kannattelemassa seuroja poikkeusajan yli, eikä lopettamassa. Tietysti jos halutaan puolet seuroista nurin, niin tämä suunta on hyvä (y)

Nyt on siis yksi seura suljettu sarjasta. Seura ei ollut hoitanut velvoitteitaan annettuun eräpäivään mennessä. Muut seurat olivat hoitaneet velvoitteensa. Seuran mahdolliseen lopettamiseen liittyvät päätökset tehdään seurassa tai joku velkojista hakee seuran lopettamista esimerkiksi konkurssin kautta.
 
Viestejä
289
Onneksi tuli näin pikainen päätös, eikä vatuloitu kesän kynnyksellä. Pesäpallossa karsinnan voittaja vei sarjapaikan luopumisellaan potentiaalisen nousun yhdeltä joukkueelta.

Kymmenen joukkuetta olisi ihan riittävä määrä nykyisellään mestaruusliigaan. Runkosarjan kaksi parasta suoraan välieriin ja neljä seuraavaa pelaavat ’puolivälierät’ paras kolmesta systeemillä.
 
Viestejä
1,518
Aina vaan oudompaan valoon joutuu tuo Liigan uhkaus sulkea Tiikerit sarjasta!
Mitä jos ruumiita olisikin ollut tänään kaksi?
Tuliko tuo Ettan sulkeminen sarjasta Liigan päätös vajaassa kahdessa päivässä?
Alanko näkemään salaliittoteorioita kuin aikanaan Kennedyn murhassa?
Surkeelta näyttää Suomen lentopallokevät!
 
Viestejä
247
Mitäpä jos liigan organisaatio olisi niin vahva, että myynti- ja markkinointikoneisto tuottaisi seuroille takaisin sponsorituloja ja/tai varainhankintaelementtejä? Tai olisi muita keinoja auttaa seuraa tällaisessa tilanteessa?

Varmasti jokainen tällä palstalla ymmärrämme, että jos seuran varainhankintaelementti on ollut esimerkiksi Ettan oasalta messutoiminta, niin koronavuosina tämä on luonnollisesti jäänyt pois. Tilanne varmasti normalisoituu tulevina vuosina.

Harmi, ja erityisen harmi että tästäkin asiasta on nytten useampi erilainen viesti. Suljettiin / luovuttiin. Ja seuraahan ei ole lopetettu, viittasinkin seurojen liigatoimintaan.

Tuntuu, että liiga keskittyy tällähetkellä keskinäiseen kahnaukseen, että kenen pitää pelata ja kenen ei jne, suuri kuva jää puuttumaan. Meidän lajissa puhutaan kuitenkin taskurahoista, kun velat laitetaan riviin. Jääkiekkoliigassa miljoonan euron liigalisenssikin sai maksuaikaa poikkeusaikana / joksikin aikaa liigaan liittymisen jälkeen oman muistini mukaan.

Väitän, että Ettan brändiarvo liigalle on isompi, kuin (liitolle?) rästissä olevat (tuomari?) maksut.

Pohjoinen tyhjenee..
 
Viestejä
5,648
Onneksi tuli näin pikainen päätös, eikä vatuloitu kesän kynnyksellä. Pesäpallossa karsinnan voittaja vei sarjapaikan luopumisellaan potentiaalisen nousun yhdeltä joukkueelta.

Kymmenen joukkuetta olisi ihan riittävä määrä nykyisellään mestaruusliigaan. Runkosarjan kaksi parasta suoraan välieriin ja neljä seuraavaa pelaavat ’puolivälierät’ paras kolmesta systeemillä.

Ei mitään suoraa välierään pääsyjä. Aina on se suola, että puolivälierässä käykin runkosarjan ykköselle tai kakkoselle köpelösti! Yksitoista joukkuetta muutenkin hyvä määrä liigaan, jos ykkösen puolelta voittaja täyttää kriteerit.
 
Viestejä
1,766
Vahinko pohjoisemmalle lentopallolle, että yksi lähtee liigasta. Eiköhän lie liian aikaista arvailla, nousisiko "raunioille" jostain tuhkasta uutta seuraa tai jotain vahvistunutta ryhmittymää tms.

Yksi asia ovat Ettan pelaajat. Minne lähteä, siirtyä vai jatkaako peliuraa?
Esim. Nuutti Niinivaara on parin vuoden aikana huimasti kehittynyt.
Nyt olisi monellakin ehkä siirron mahikset??

Puhumattakaan valmentajista.
 
Viestejä
10,870
Aina vaan oudompaan valoon joutuu tuo Liigan uhkaus sulkea Tiikerit sarjasta!
Mitä jos ruumiita olisikin ollut tänään kaksi?
Tuliko tuo Ettan sulkeminen sarjasta Liigan päätös vajaassa kahdessa päivässä?
Alanko näkemään salaliittoteorioita kuin aikanaan Kennedyn murhassa?
Surkeelta näyttää Suomen lentopallokevät!

Siis Ettalla kuten muillakin liigaseuroilla oli aikaa hoitaa velvoitteensa 13.3. mennessä. Siinähän ei mitään salaliittoa tarvita vaan pääsarjaryhmä on todennut tilanteen ja tehnyt Ettan osalta sulkemispäätöksen. Tähän on turha sotkea Kennedyn Johnia tai Robertia mukaan.
 
Viestejä
10,870
Vahinko pohjoisemmalle lentopallolle, että yksi lähtee liigasta. Eiköhän lie liian aikaista arvailla, nousisiko "raunioille" jostain tuhkasta uutta seuraa tai jotain vahvistunutta ryhmittymää tms.

Yksi asia ovat Ettan pelaajat. Minne lähteä, siirtyä vai jatkaako peliuraa?
Esim. Nuutti Niinivaara on parin vuoden aikana huimasti kehittynyt.
Nyt olisi monellakin ehkä siirron mahikset??

Puhumattakaan valmentajista.

Vahinko tämä on Oululle ja pohjoisen lentopallolle. Toivotaan, että Etta kykenee taloudellisesti ja pelillisesti selviämään ykkösestä aikanaan Mestaruusliigaan. Mikään marssi punaista mattoa pitkin tuskin tämä on.

Mielenkiintoista toki nähdä mistä seurasta ensi kaudella löytyvät Niko Haapakoski, Eetu Pennanen, Janne Marttila ja Nuutti Niinivirta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,518
Siis Ettalla kuten muillakin liigaseuroilla oli aikaa hoitaa velvoitteensa 13.3. mennessä. Siinähän ei mitään salaliittoa tarvita vaan pääsarjaryhmä on todennut tilanteen ja tehnyt Ettan osalta sulkemispäätöksen. Tähän on turha sotkea Kennedyn Johnia tai Robertia mukaan.
Tuotapa en tiennyt, siis 13.3 oli eräpäivä!
...pankissakin voi neuvotella eräpäivistä, etämessuillakin voi neuvotella, mutta pyhä kaikkitietävä Liiga ei anna armoa.
Armoa ei Etta pyytänyt, mutta...ei tää nyt hyvältäkään näytä, noin niinku ulkopuolisin silmin, mitä me varmaan suutemmilta osin ollaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös