Verkkovirhe

Akaa-Volley 2020-2021

Viestejä
1,067
Ahaa. No mutta melkoinen tussahdus oli Hurrikaani, etten kirjoittaisi, että tuhnu. Kaisla pääsi kuitenkin plussalle. Viimeksi taisi olla -3. Eikä tuo upikinonkaan ihan hirveästi säväyttänyt.
Vähän kovemmat vastustajat voivat kyllä luottaa Seppäsen ja Kaislasalon rooliin näissä tussahduksissa tai tuhnuissa kun aletaan ratkaisemaan ottelun voittajaa myös tulevissa kamppailuissa. Ei ole ihan uusi asia tämä näiden kavereiden pehmeneminen. Koukin tehot kolmeen erään 24 hyökkäyksestä 12 pistettä ja muutenkin vähemmillä virheillä. No valmentaja tekee muutoksen ja jättää heikomman ypn kuusikkoon ja peli akaalle 3-1.
 
Viestejä
4,543
Tulevana sunnuntaina Akaa ja Ankat Toijalassa. Saisko Einomiehen kanssa aikaiseksi kunnon sananselityksen tästä. Ennen ja jälkeen. 😎

Tuomareista voisi alkaa. Näytti olevan kysymysmerkkejä siinä hommassa.
 
Viestejä
10,871

Akaa on selkeä mestariehdokas, joten ankoille jää haastajan asema. Kokkolan pelistä jäi paljon tälle viikolle harjoituspajalle töitä. Korsolainen sananlasku sanoo, että jos Oliver on oppinut puhumaan suomea, niin ankatkin voivat voittaa hyvänä päivänä Akaan Toijalassa. Pelaajat ratkaisevat ottelun kentälle. Tuomareille jää lainsäädännöllinen seuraajan rooli, että sääntöjä noudatetaan.
 
Viestejä
81
Johan oli Sivula liekeissä ensimmäisen erän jälkeen. Näki, että halusi voittaa, kun siihen malliin puolusti Voten loukkaantumisen jälkeen.
 
Viestejä
4,543
Nyt kyllä tuntuu pahalta. Einomiehen toive voitosta oli jo niin lähellä toteutua, että kun ajelin Kuortaneella niin 11-14 tilanteessa pistin seurannan poikki ja keskityin lumisohjossa auton tielläpitämiseen. Tää ei ollut enää tikkarin vieminen suusta, vaan jotain joka menee joukkueen luihin ja ytimiin. Aina sanotaan, että pitää pelata viimeiseen pisteeseen saakka. Nyt Akaa pelasi ja Ankat jäätyi. Toistetaan jälleen kerran Upin lempilause junnuajoilta. Ei niillä muilla pisteillä niin ole väliä kunhan tehdään se viimeinen piste.
 
Viestejä
3,794
Aika erikoinen sakkaaminen Keelin passarihommissa, passit hitaita, epätarkkoja , Vantaan torjunta luki kuin avointa kirjaa. Onneksi löytyi tuuraaja vaihtopenkiltä, Kuusela pelas hienon pelin.
 
Viestejä
2,533
Kyllä Ducksin päävalmentajan käytös ja punainen kortti ratkaisivat mielestäni aika paljon. Joutui istumaan muutaman metrin takamatkalle kauemmaksi kentön rajoista. Ei oikein järkevä temppu - juuri tuossa vaiheessa!
Kokkolassa minua. Hämmästytti valmentajan täysin tarpeeton huitoa ulos puolimetri ankkojen kentän lyötyjä palloja tuon tapaaminen apu tuskin ilahduttaa tuomareita 😫
 
Viestejä
1,519
Akaa johtaa 2-0 Loimua vastaan, mutta Loimu johtaa 100-0 lattian moppausta! Naurettavaa touhua tuo moppailu kun vertaa mitä tapahtuu vastustajan kenttäpuoliskolla!
 
Viestejä
4,543
Olihan omituinen Toka erä. 20-13, siitä VaLePa keulille 22-23. Loppuun torjunta ja kaksi ässää. Akaalle 25-23. Ei tommoisia voi tulla miesten pelissä ja taas tuli
 
Viestejä
3,794
Olihan omituinen Toka erä. 20-13, siitä VaLePa keulille 22-23. Loppuun torjunta ja kaksi ässää. Akaalle 25-23. Ei tommoisia voi tulla miesten pelissä ja taas tuli
Enempää ei virheitä yhteen erään vaan mahdu, jakaantu melkein tasan
 
Viestejä
3,794
Akaa nyt ei oikein eilen vakuuttanut, kokeneita pelimiehiä mutta paljon virheitä. Upin ja Keelin yhteistyö ei oikein pelaa edelleenkään, luottamus puuttuu.Keskipelillä ei liigan mestaruutta voiteta, laituripuolella pitää olla potkua, Valepan Sauss on huikea pelimies.
 
Viestejä
1,473

Ei Akaalla riitä. Tuntuu että Kaurto ja Sivula mennyt alaspäin Valepan vuosilta. Eilisen näkemällä kummallakaan ei tekoa EM-kisoissa, vai nousisiko Upi sieltä vielä kerran?
 
Viestejä
3,794
Ei Akaalla riitä. Tuntuu että Kaurto ja Sivula mennyt alaspäin Valepan vuosilta. Eilisen näkemällä kummallakaan ei tekoa EM-kisoissa, vai nousisiko Upi sieltä vielä kerran?
No, sanoisin että se ongelma on siellä passaripuolella, Keelin passi jää välillä vähän hitaaksi. Pojat on tottunu Meskon passeihin, ne on kädessä.
 
Viestejä
4,543
Ei Akaalla riitä. Tuntuu että Kaurto ja Sivula mennyt alaspäin Valepan vuosilta. Eilisen näkemällä kummallakaan ei tekoa EM-kisoissa, vai nousisiko Upi sieltä vielä kerran?
Taitaa nousta. Halu ainakin kova, laittaa itsensä kisakuntoon. Jotenkin vaan ei natsaa Keelin kanssa vielä.
 
Viestejä
3,794
Taitaa nousta. Halu ainakin kova, laittaa itsensä kisakuntoon. Jotenkin vaan ei natsaa Keelin kanssa vielä.
Upi on edelleen siinä tikissä mikä riittää liigassa, ei kahta sanaa. Löytää sen viimesenkin napsun kun sitä tarvitaan, on se nähty nin monta kertaa.
 
Ryynäsen Topi

Akaa nyt ei oikein eilen vakuuttanut, kokeneita pelimiehiä mutta paljon virheitä. Upin ja Keelin yhteistyö ei oikein pelaa edelleenkään, luottamus puuttuu.Keskipelillä ei liigan mestaruutta voiteta, laituripuolella pitää olla potkua, Valepan Sauss on huikea pelimies.

Joku tuossa aiemmin kyseli, että mikä tuossa Saussissa on niin erinomaista, kun olen siitä useasti kirjoittanut. Hyvä, kun muutkin sen huomaavat.

Kun Sauss pelasi Tiikereissä oli hän ottelusta toiseen aina tasaisen hyvä ja useasti ratkaisevan hyvä. Saussin yksi vahva puoli on se, että hän tekee minimaalisen vähän virheitä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös