Verkkovirhe

1-sarjat 2021-2022

Viestejä
4,532
Niin. Siinäpä se. Kun rahaakin paloi omasta pussista, niin eihän se hyvältä tuntunut. Mutta joukkue oli ihan ok.
Esimerkki oli eräästä toisesta paikallisesta seurasta, mulla oli kuitenkin muutama ihminen remmissä.

Ihan asiaan liittyvä asia tähän. Virtolainen lentis on henkitoreissaan, mutta valoa olisi ihan tuloillaan. Koulun reksi on lentisnaisia ja Kirsi Sepponen aloittaa liikunnanopena syksyllä. Ei huono yhdistelmä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
270
Mitä olen kuullut niin aika moni joukkue pyörii käytännössä kahden henkilön voimin kun valmentaja valmentaa ja joukkueenjohtaja hoitaa kaiken muun toki saa apua vaihtelevalta joukolta talkoolaisia jotka on usein pelaajien vanhempia jne. Siinä voi jäädä tiedotushommat "eri kanaviin" vähille jos valmennat tai hoidat kaikkia joukkueen asioita usein apuvalkkunakin oman työn ohessa

Hienoa kun täällä on tuota osaamista noihin markkinointuhommiin eli nyt vaan mukaan johonkin ykkösen jengiin ja jeesaamaan

Tietenkin jää aika vähiin. Edelleenkin heitto, miksei pelaajia voisi osallistaa mukaan toimintaan? Ei iso rasti ja jos ei tiedä miten niin voi varmasti ottaa yhteyttä joukkueisiin jossa asiat on otettu jo kokeiluun.

Toki jos toimintaa ei ohjaa muu kuin pelaaminen ja hauskan pito yhdessä niin ei ylimääräistä työtaakkaa viitsi ottaa.
 
Viestejä
53
Kyllä meillä joukkueissa pelaajat ovat osallistuneet mukaan. Yleisimmin tämä on tarkoittanut otteluennakoiden ja raporttien kirjoittelua. Tuo mielestäni oman lisän, kun jokaisella on oma tyylinsä ja kehittää ehkä nuoriakin hieman kirjoitustaidoissa.
 
Viestejä
1,262

Niinpä, ei varmaan haittaakaan ole jos pelaajat auttavat joissain asioissa. Se isompi kysymys tietenkin ykkösessä on tämä eloonjäämistaistelu , pitäis kehittää nuoria pelaajia ja seuroja mites sen teet jos budjetti on vaikkapa tuo 25 ke.
Ei sieltä liigaan haastajia näillä tempuilla tule , kehittyvät nuoret siirtyy liigaseuroihin entistä nuorempina kuten on nähty.
 
Viestejä
178

Niin eikä pidä unohtaa, että monessa seurassa pelaajat jopa kustantavat suuren osan tuosta budjetista. Tämäkin on iso asia siinä kuinka pitkään jaksaa tuota jatkaa. Kun vielä alkuun vanhemmat kustantavat vielä tätä harrastusta, niin kun tämä sponsorointi loppuu, niin kyllä tuossa opiskelijalla, joka asuu yksikseen jne on oltava aika palo pelata, että maksaa vielä 3000€ kausimaksua.
 
Viestejä
520
Tuossa tutkailin liiton siirtolistaa, niin iskun viimekauden 1-sarja(runko)miehiä siirtynyt aitrin 2-sarjaporukkaan. Vilppulaan on siirtynyt kyyjorkista myös kelpo pelimiehiä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös