Verkkovirhe

1-sarjat 2020-2021

Viestejä
4,676
Kun eilen Katselin Veetipojan tekemisiä, niin ajatukseni oli se, että kevyessä ykkössarjassa tuli todella paljon suorituksia, niin vastaanottoja, hyökkäyksiä, torjuntoja että puolustuksia. Niin ja syöttöjä. Samoja suorituksia kuin liigassa. Hiha ei vielä ole ihan sillä tasolla, että voisi liigan vakiyypeenä olla. Hakkurina ja keskarina kyllä, mutta hukkaan menisi poika niillä tonteilla, jos ajatellaan majua ja ammattilaisuutta. Itsekin ajattelin vielä keväällä että ilmanmuuta Akaaseen tai VaLePaan. Tasen ja äityliinin kanssa kun on jutellut, niin olen kääntänyt takkia ja peukutan tätä nykyistä settiä ihan täysillä. Torjunta ja hyökkäykorkeudet ovat jo kansainvälisellä tasolla. Keskivartalon kanssa vielä kun tekee hommia niin sitten on sekin kondiksessa, vo paranee kun paketti pysyy kasassa. Epäilen vahvasti, että liigajoukkuessa pystyttäisiin tekemään täsmätyötä niin paljon kuin Tase nyt tekee. Näyttäisi, että nyt ajatellaan ihan oikeasti timantin hiomista ja pelaajan tulevaisuutta. Ja nimenomaan yleispelaaja. Semmoisia meidän maju tarvitsee. Ja kuten Juvakka hyvin sanoi. 210 senttisessä kropassa on 180 senttisen kehonhallinta. Upi oli junnuna hyvä yhdessä osasessa. Veetipoika jo nyt aika monessa.
 
Viestejä
1,292
Sakke puhuu asiaa. Iso rooli, pajon hommia peleissä, hyvä valmennus. Siinä eväät Nikkisen kehitykseen. Enkä nyt sanoisi, että esim Lempon kokenutta sakkia vastaan rallattelemalla pärjää. Muistetaan, että Lempo pelin voitti ja suorastaan hölmöili, kun ei viidellä ottelupallolla pannut peliä 3 - 1 poikki. Joten ei yksi superpelaaja 1-sarjassakaan yksin matseja voita. Vaikka Lempon ansikoas tiedotus Nikkisen pelin parhaaksi nimesikin - ihan syystä varmastikin.
 
Viestejä
3,808

Kyllä, ja nuorella miehellä elämä edessä ehtii vielä moneen mukaan.Pitää myös muistaa että sarjan taso määrittää aika pitkälle miten pitkälle yksilö voi siellä kehittyä, lahjakas pelaaja hyötyy aina enemmän mitä kovemmassa sarjassa pelaa.
Tämän takia nuoria nostetaan tietoisesti esim.kiekkoliigassa A-junnuista pelaamaan miesten pelejä jo 16-17v .ainoastaan pelaamalla oppii pelaamaan ja itseään kovempia vastaan.
 
Viestejä
1,292
Totta Pasma puhut sinäkin. Jääkiekossa loikkiminen liigan/Mestiksen/a-junnujen välillä on notkeampaa kuin lentiksessä. Moni esim viime kauden Kuortaneen pojista kuluttaa aikaansa puolapuilla, eikä peliaikaa/vastuuta oikein tule mistään.
 
Viestejä
4,676
Veetipojasta ja hänen kehityksestään en ole huolissani. Italia, Puola, Venäjä
ammattilainen tulee kyllä. Mutta hänelläkin on vain yksi ruoto, jota kannattaa varjella, ainakin niin pitkään, että kasvu on loppunut. Siksipä on hyvä, että fysiikasta huolehtii Pärmäkoski. Hyväksi fysiikkavalkuksi todettu. Tuossakin hyvä syy olla vielä kausi Kuortaneella.
 
Bts

Viestejä
54
Lempo - Kyky lopputulos 3-2.

Viihdyttävä ja tasainen ottelu. Ottelu ratkesi oman näkemykseni mukaan siihen, että Kyky teki enemmän omia virheitä.

Haluan todellakin olla katsomassa kun Lempo tulee Kyyjärvelle pelaamaan, uskon, että siellä nähdään tunteita ja kuuma kotiyleisö.

Muutama huomio ottelusta: Miten vaikeaa on käyttää 2020-luvulla digitaalista tulostaulua? Yhtenään oli pisteet väärin taululla, kertoo siitä kun vierasjoukkueen huoltaja joutuu näyttämään yhtenään taululle päin, kun pisteet on miten on.

Toinen huomio on tuomarityöskentely, ei ollut kyllä tuomareilla parasta peliä, toivottavasti tasonnosto löytyy tuleviin otteluihin :)
 
Luulen että pistetaulu on samaa vanhaa kalustoa kuin Täällä periferiassa. Kulunut ja pinnat ei oikein irtoa tai sitten tulee pari kolme yhteen menoon. Hallit ainakin on saman ikäiset
 
Bts

Viestejä
54
Luulen että pistetaulu on samaa vanhaa kalustoa kuin Täällä periferiassa. Kulunut ja pinnat ei oikein irtoa tai sitten tulee pari kolme yhteen menoon. Hallit ainakin on saman ikäiset
Se on palattava vanhaan ja perinteiseen paperiseen pistetauluun :)
 
Viestejä
1,292
Lempäälän Hakkarissa Lekiä/Jyryä vastaan pelanneena jo yli 10v sitten tulostaulun tökkimisestä kysyttiin; yhdellä painalluksella tulee yksi,kaksi tai jotain pinnaa eli kuten Sakke sanoi, vika löytyy näppiksen kuluneisuudesta. Olisiko siis kunnan aika se uusia (kuulemma luokkaa vm 1985). Ja kirjuripöudällä on toki se perinteinen manuaalitaulu, kuten nytkin kun peliä hetken vilkaisin striimiltä.
Peli oli muuten hemmetin hyvännäköistä ja tunnettakin tuntui olevan. Ja yleisöä. Hyvä niin.
 
Viestejä
138
Lempo ja Tuto kyllä ykkösen parasta kastia, voiton ratkaisi Tuton tasaisuus, Siirilä,Ossi,ja Koivisto onnistuivat jokainen tahollaan ja kun Puputti osaa ruokkia aina oikeata peluria niin eipä siinä ollut nokan koputtamista.
 
Viestejä
1,292
Eikä kyennyt Kykykään Tutoa horjuttamaan. Vahvasti näyttää, että 1sarjassa pelataan sijoista 2-11, ykkössija on Tuton. Puputille krediittiä, vaikka en näitä viime viikonlopun striimejä katsellutkaan. On kunnossa ja osaa tärkeimmän: passaamisen.
Saa nähdä, onko Tutolla liigakiinnostus/resurssit sillä tasolla, että hakisi pääsarjapaikkaa?
Nurmokin avasi pistetilinsä. Sippola ei taida olla hitrmuisesti treenaillut, kun lähinnä on kuluttanut vaihtopenkkiä - vai onko terveysmurheita? Pälkäne on kuulemma harjoitellut hurjasti, mutta ilman farmiapuja tuskin voittaa ketään.
 
Viestejä
6
Miten toi kun porukka on sortanut NaPaa. Mites nyt suu pannaan. NaPa on kyllä näyttänyt tämän foorumin porukalle ja kaikille että pystyy haastamaan jokaisen porukan
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös