Verkkovirhe

Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Jarna

  1. EM-kisat Puolassa 2017

    Aluksi kiitos lentopallomaajoukkueelle ja erityisesti sen faneille upean tunnelman luomisesta myös kotikatsomoon. Oli hienoa seurata jokaista Suomen peliä televisiosta. Suomen osalta kisat menivät alakanttiin ja ainoastaan Viron hyytyminen 5. erässä estivät todellisen mahalaskun. Kisoja...
  2. Miesten Mestaruusliiga kausi 2016 - 2017

    Jykevää on Valepan meno tällä hetkellä. jotenkin sääli, että Suomesta ei löydä kerralla kahta kentällistä tasaväkisiä joukkueita taistelemaan miesten sarjan voitosta samaan tapaan kuin naisissa tapahtui. Ihmeitä pitää Laurin Hurrikaanin mentaalipuolella tehdä mikäli aikoo ottelusarjan kääntää...
  3. VaLePa mestaruusliigassa 2016-2017

    Ikinä en ole Ramia henkilökohtaisesti tavannut. Paljon olen juttuja kuullut. Itselle tuli myös hyvä fiilis hänen haastattelustaan. Oli miehellä asenne kohdallaan. Oikea esikuva lentopallon hall of fameen.
  4. Rantaperkiön Isku

    Surullista. Osanottoni omaisille. Jussi oli mahtava persoona. Hänen lähellään oli hyvä olla. Lepää rauhassa Jussi.
  5. VaLePa mestaruusliigassa 2016-2017

    Ihmisiä on kahdenlaisia. Lentopalloihmisiä ja niitä muita. Sauli oli lentopalloihminen vertaansa vailla. Aikoinaan junnupeleissä opasti miten nuorista voidaan koulia vielä parempia. Kiitos siitä Saulille. Sastamalassa on nyt suuri suru. Kuitenkin suru on hyvä asia, koska voitte rakentaa "Papan"...
  6. Tiikerit mestaruusliigassa 2016-2017

    Samaa mieltä nimimerkki EMPK:n kanssa. Sääliä saa pyytämättä, kateus pitää ansaita tulee lähinnä mieleen tässä Tiikeri-dissauksessa. Tiikerit on tehnyt suomalaiselle lentopallolle pelkästään hyvää ja vienyt peliä Suomessa eteenpäin; piti siitä tai ei. Luulisi, että niinkin pienessä lajissa kuin...
  7. EM-karsinnat!

    Onnea Suomi. 6. lopputurnauspaikka EM-kisoissa peräkkäin on todella kova sana suomalaisessa palloilugenressä. Mukava nähdä, että maajoukkueen uusi koostumus toimi läpi kesän hienosti.
  8. Tiikerit mestaruusliigassa 2015-2016

    Valmentaja Tiilikainen on tuonut lentopallojoukkueen johtamiseen täysin uudenlaisen ulottuvuuden: emotionaalisen johtamisen. Siinä vedotaan ihmisen tunteisiin huomattavasti syvemmällä tasolla kuin perinteisessä pelko-ahneus-johtamisessa. Jos joukkueen yksilöiden tunteet voidaan nostaa etualalle...
  9. Olympiakarsinta Berliini 5-10.1.2016

    Pelikirja helvettiin ja kentälle kuusikko, joka haluaa pelata ja näyttää pelaamisen iloa. Ei Suomi kisoihin pääse, mutta joka pelistä pitää jäädä voittajafiilis. Tänään jäi ihan paska fiilis. Lentopalloa tuntemattomalle kaverille piti selittää, että venäjä on vaan niin hyvä. Jotain muuta pitää...
  10. Olympiakarsinta Berliini 5-10.1.2016

    Suomihan ei karsinnoista kisoihin pääse, mutta eipä sillä väliä, koska aivan mahtava meininki on joukkueessa Köpin johdolla saatu aikaiseksi. Suomi hakkasi Egyptin mennen tullen. lämmitti keskitorjuja Siirilän peli. Alajärven miehestä on kehittymässä Suomen ykköstorjuja ja keskihyökkääjä. Hieno...
  11. Hurrikaani

    Onnea Hurrikaanille hopeasta. Paremmalle ei voinut mitään.
  12. Tiikerit mestaruusliigassa 2014 - 2015

    Onnittelut Tiikerit.
  13. Tiikerit mestaruusliigassa 2014 - 2015

    Onnea Tiikerit. Paremmasta joukkueesta välieräsarjassa ei jäänyt epäselvyyksiä. Onnea finaaleihin.
  14. Raision Loimu 2014-2015

    o/ onnittelut Loimu. Hieno kevät menossa ja tulossa.
  15. KyKy-Betset, Kyyjärvi

    Kalliojärven Hannun porukalle tsemppiä karsintaan. Kyllä järviseudulta saleja löytyy.
Ylös