Verkkovirhe

Vantaa Ducks Mestaruusliigassa

Viestejä
2,971
Kivinen on taival...lyötyä en halua tässä kohti nuijia enempää. Tilanne on vaan se ettei riitä, ei siinä sen kummemmasta asiasta ole kyse. Pelaajakaupoille on lähdettävä. Vielä ehtisi sarjassa mukaan. Uusi alku.

En minäkään halua lyötyä lyödä, peli ei näkynyt ruutu+ joten netti tietoihin on uskottava.
Se että Kaunisto tekee eniten pinnoja ihmetyttää eniten, ei ole aikaisemmissa peleissä juuri kentälle päässyt.
Edelleen olen sitä mieltä että sentteri osasto huonontui tähän kauteen pahasti.
No ensi keskiviikkona on uuden pelin vuoro.
 
Viestejä
289
Ducks -Lakkapää 0-3. Kaksi erää vierailijoille suorastaan helposti. Kolmannessa erässä aika ajoin jo pelaamisen makua. Ducksin oli jo viemässä kolmatta erää kunnes jäätävä sulaminen 24-20 johdossa. Se kai kuvaa joukkueen tilannetta tällä hetkellä, kylmäpäiset suoritukset loistaa poissaolollaan.
Olisin odottanut enemmän vaihtoja kotijoukkueelta kun ei peli oikein rullannut. Lakkapää sai melkoisen hyvin Ducksin hakkurin pihteihinsä torjunnan vaimennuksella ja puolustuksella. Brassihakkurilla on kyllä painava käsi, mutta lyöntisuunnilla ja lyöntikorkeudessa on toivomisen varaa. Rissasen vaihto toiseksi keskariksi oli selkeä parannus. Ehkä muitakin vaihtoja olisi voinut koittaa. Kovin sekavan kuvan kotijoukkue jätti itsestään. Jotain tarttis tehdä.

Lakkapää nosti aloitukset hyvin ja peli oli valmiimman oloista, selkeämpää. Kun hakkurin peli sakkasi, niin Janne Marttila paikkasi oivasti ja oli se ratkaiseva tekijä voitossa. Marttila vaikuttaa olevan hyvässä tikissä, kunhan selkä pysyy kunnossa ja jos peli sujuu tutummalla yp:n paikalla eilisen kaltaisena on rovaniemeläisillä syytä odottaa hyvää menestystä.
 
Viestejä
10,872
Ankkakäskijä Tuominen luonnehti ankkojen peliä eilisessä lehdistötilaisuudessa pelokkaaksi ja araksi. Joku minua viisaampi totesi eilen Lumossa, että itse kaivetusta kuopasta on itse noustava. Viime kauden puolivälierien ankkahenki on kateissa, vaikka logo muuttuikin ärjyväksi ankaksi. Nyt tuo logon ärhäkkyys pitää saada pelaajien tahtotilaan.

Eilen kentällä nähtiin todellinen tahtoankka Juho Kaunisto. Samoin Atte Rissanen tuli hyvällä asenteella kentälle. Juho muuten otti eilen neljä koppia ja nosti lopulta yllättävän hyvin. Hyökkäyspuolikin oli ihan mallikasta. Eilisellä otteellaan Juho on tästä lähtien kuusikkopelaaja. Kaverin olemus huokuu huippu-urheilijan olemusta. Juhon esimerkki todistaa, että puolapuilta tie kentälle on mahdollista. Paikka otetaan, kun sitä tarjotaan.

Keskiviikkona upea vastus tulossa Lumoon . Jeret eli Savo Volley. Savo Volley on mestariehdokas, niin Suomen kuin Mestareidenkin liigan tasolla, mutta ei aivan ylipääsemätön este. Ankkojen kannattaa unohtaa kauden tähän astiset pelit. Keskiviikkona on helppo mennä Lumon parketille. Ankoilla ei ole mitään ennakkosuosikin paineita. Nyt kannattaa vain nauttia pelistä ja antaa Mikasalle kyytiä.

Tässä vielä linkki eilisen ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen.

 

Sponsori

Pari sanaa vaihdoin valmentajan kanssa ottelun jälkeen. Valitteli hyökkäystehoja, ei liene koko totuus. Kun katsoi minne pallot nousi passarille, niin monasti joutui Lankinen takakentältä passaamaan, pallot tuli laitaan huonossa kulmassa. Oikeastaan mikään osa-alue ei toiminut. Tuo kolmannen erän sulaminen oli melkein yksinomaan kapteeni Kankaanpään epäonnistumisista. Syöttö verkkonauhaan, seuraava pallo vastaanotto yläkautta, saranasormet ja epäonnistuminen. Seuraava vastaanotto Tonilta seinille. Kapteeni ei ollu tilanteen tasalla tilanteessa jossa tuolla kokemuksella olisi luullut homman hoitavan. 3 perättäistä virhettä, jonka valmentajakin myönsi. Ihmettelin, että vaikka vaihtoja tehtiin, niin miksi ei esim. Atte Kyrölä tai Karl Kulaots saaneet lainkaan peliaikaa ? Ensimmäisten pelien jälkeen oli ilmassa sellaisia merkkejä, että se peli sieltä vielä tulee esiin kauden mittaan, mutta eilinen ottelu oli kuin huonon puulaakijoukkueen esitys. Ei minkäänlaista käsitystä siitä, miten lentopalloa pelataan. Ihan kuin ei olisi koskaan oltu kentällä tai pidetty Mikasaa kädessä. Jos joku väittää minulle, että on töitä mestaruusliigakauden eteen tehty kesällä, niin voin sanoa että kymmeniä vuosia lentopalloa seuranneena, että puhuu paskaa. Pelaajat on keskenkuntoisia, pelivälineen hallinta on oppipoikamaista, yhteispeli ei suju ja ollaan kentällä niinkuin ei olisi mitään käsitystä lentopallon perusideasta. Hyvä kysymys onkin, millaisella motivaatiolla on joukkue kauteen lähtenyt ?
Katsomossa oli säälittävä määrä katsojia, 325 henkeä. Ollaan kuitenkin Suomen suurimmalla talousalueella, jossa lentopallosta kiinnostunutta väkeä riittää. Kuinka pitkään tällä meiningillä uskotaan pelattavan mestaruusliigan lentopalloa pääkaupunkiseudulla. Pelaajillakin luulisi olevan jonkinlainen vastuu tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.
luulisi olevan jotenkin vastuussa seuralleen, katsojille, lippunsa maksaville ja paikallisille lentopallofaneille sekä tahoille jotka rahoittavat toiminnan. Ymmärtääköhän pelaajat ja joukkueen valmennusjohto sellaista asiaa, että heidän lentopalloharrastuksensa maksaa jokin taho ? Ymmärretäänkö tämä aikuisten oikeasti, niin kuin mestaruusliigatason pelaajien ja valmennusryhmän tulisi ymmärtää.
Jos työ menestyksen eteen jätetään tekemättä, niin harrastustoiminnan rahoituskin saattaa loppua. Peiliin katsomisen paikka.
Iso määrä ihmisiä tehnyt pyyteettömästi töitä joukkueen eteen, talkoita ja varainhankintaa. Monet tahot rahoittaneet tosissaan
isolla rahalla seuraa. Jos pelaajat ja valmennusryhmä ei tee omaa osuuttaan, niin Korson Vedon taival mestaruusliigassa tulee tiensä päähän. Pelaajat ei ehkä välitäkään, aina voi siirtyä toiseen seuraan, mutta luulisi jonkinastesiat ammattiylpeyttä olevan.
Työ on jäänyt kewsällä tekemättä, ensimmäiset sarjapelit on niitä harjoituspelejä, jotka olisi kesällä pitänyt pelata.
En syytä ketään, mutta kymmeniä vuosia lentopalloa seuranneena voin väittää että kesällä ei ole harjoiteltu tai sitten ei ole ymmärretty mitä harjoittelu tarkoittaa. Kaverien kanssa hengaaminen ei ole sitä.
Ja vielä viimeiseksi kaneetiksi kerron sen, että jos vuosien pelaamisen jälkeen syöttöä ei osata ( esim Lassi Nurminen = anna pallo vastustajalle jotta saa tehdä pisteen ) niin mpitäisikö asialle tehdä jotain. Harjoittele, harjoittele, harjoittele. Sillä tapaa syöttövarmuus saavutetaan.
 
Viestejä
10,872
Keskiviikkona jälleen uusi mahdollisuus katkaista tappioputki. Savo Volley toki kivenkova vastus, mutta joukkue on myös hävinnyt tällä kaudella Hurmokselle, Ettalle ja sunnuntaina Loimulle. Mikäli ankat tulevat rennon pelottomasti kentälle ja ottavat uudistuneesta logosta ärhäkän ilmeen kasvoille, niin Savo Volleyn kukistaminen on mahdollista. Se vaatii pelihurmosta, joka varmasti myös sytyttää Lumon lauteilla olevat fanit hurmokseen.
 
Viestejä
127
Tuota, mitä tähän nyt sanoisi, toistan itseäni, ei vaan riitä. Nyt on oikeasti viimeinen aika lähteä hakemaan uutta alkua. Jotenkin tuntuu, että yksi pelaaja ei riitä. Jos jostain löytyis jäätävä hakkuri niin se vois tehdä ihmeitä. Brassi poika kotiin ja itäblogin maista halvempi suoraviivainen hyökkäävä yp tilalle joka muistais myös puolustaa. No toinen vaihtoehto tietysti jatkaa tällä tutulla kaavalla. Kyllä sieltä pari voittoakin voi tulla kun jollekin joukkueelle sattuu täysi ohipeli.
 
Viestejä
357
Tuota, mitä tähän nyt sanoisi, toistan itseäni, ei vaan riitä. Nyt on oikeasti viimeinen aika lähteä hakemaan uutta alkua. Jotenkin tuntuu, että yksi pelaaja ei riitä. Jos jostain löytyis jäätävä hakkuri niin se vois tehdä ihmeitä. Brassi poika kotiin ja itäblogin maista halvempi suoraviivainen hyökkäävä yp tilalle joka muistais myös puolustaa. No toinen vaihtoehto tietysti jatkaa tällä tutulla kaavalla. Kyllä sieltä pari voittoakin voi tulla kun jollekin joukkueelle sattuu täysi ohipeli.
Se on aina vaikeaa vaihtaa ulkit jos rahaa ei ole liikaa. Yleensä joutuu maksamaan vielä 2-3 kuukauden palkan vaikka mies laitetaan kotiin, pahimmillaan koko sopimuksen arvo. Lisäksi vielä lennot ym.
 
Viestejä
2,971
Onnittelut Ankoille ensimmäisestä voitoista!

Onittelut ankoille minunkin puolestani, olen odottanut koko ajan että koska se ankkojen peli alkaa avautua, nyt siltä näyttäisi Etta ei ole helppo vastus kotonaan.
Näyttäisi että ainakin toinen ulkomaan vahvistus on saanut itseluottamuksensa takaisin.
Einomiehelle ja tietenkin koko joukkueelle tämä oli hieno juttu.
 
Viestejä
418
Facessa kehuvat Kalle Külaotsin juhlapeliksi tätä - ei näkynyt Kallea kuitenkaan kokoonpanossa ???
Juhlapeli siirtyy ...
 
Viestejä
1,500
Lähitapiolan pisteet Oulussa mielenkiintoiset, hävinnyt kotijoukkue sai 5 ja voittajille 1. Kentän pistekunkku Maciel ilman pisteitä ja Pennaselle kolme. Pinnat Macielille 25/12, plussat 13/9 ja hyökkäysprossat 47/29. Hyvärinen sai hienosta pelistään sentään yhden pisteen. Passareista Lankinen 9/+6 ja 5 torjuntaa, ilman LT-pinnoja. Haapakoski 3/+1 ilman torjuntoja, 2 LT-pinnaa. Kotietu auttaa joissakin asioissa. 😁
 
Viestejä
2,971
Lähitapiolan pisteet Oulussa mielenkiintoiset, hävinnyt kotijoukkue sai 5 ja voittajille 1. Kentän pistekunkku Maciel ilman pisteitä ja Pennaselle kolme. Pinnat Macielille 25/12, plussat 13/9 ja hyökkäysprossat 47/29. Hyvärinen sai hienosta pelistään sentään yhden pisteen. Passareista Lankinen 9/+6 ja 5 torjuntaa, ilman LT-pinnoja. Haapakoski 3/+1 ilman torjuntoja, 2 LT-pinnaa. Kotietu auttaa joissakin asioissa. 😁

Konkari huomioinut sen että joskus vedetään kotiinpäin.
Ottelupisteet kuitenkin ankoille 2-1 jotka ehdottomasti täkeäpiä kun Lähitapiola pisteet. Kyllä Maciel olisi ansainnut ne 3 Lähitapiola pojoa, hienoa kuitenkin että häneltä karisi tiukka takki hartoilta ja peli kulkee.
 
Viestejä
1,500
Konkari huomioinut sen että joskus vedetään kotiinpäin.
Ottelupisteet kuitenkin ankoille 2-1 jotka ehdottomasti täkeäpiä kun Lähitapiola pisteet. Kyllä Maciel olisi ansainnut ne 3 Lähitapiola pojoa, hienoa kuitenkin että häneltä karisi tiukka takki hartoilta ja peli kulkee.
Maciel teki Ducksin 5 viimeistä pistettä, sillähän ei ollut paljoakaan merkitystä. Naisten sarjoissa hävinnyt joukkue on saanut joskus kaikki LähiTapiola-pisteet, Oulussa oltiin huomattavasti vieraanvaraisempia ja vierasjoukkueen parhaanakin palkittiin vieraspelaaja. 😉
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös