Verkkovirhe

VaLePa 2014-2015, mestaruudesta mestaruuteen

Viestejä
1,795
Viime kauden topic oli 1 vuoden ja 3 viikkoa vanha joten oli aika avata uusi.

Taas näyttää olevan VaLePalla edessä lupaava kausi. Sainaukset sujuivat hyvin.

Vielä hieman meikäläistä mietityttää esim Sir Hoggiksen kunto. Tiedotteessa sanottiin että on huippukunnossa syyskuussa. Eikös pitäisi olla NYT JO. Kaksi kovaa keskaria saatiin mutta entäs jos toinen loukkaantuu; omat junnut mäet, Palo- ja Tihu- eivät ainakaan vielä viime kaudella olleet kovin kaksisia tuuraajia. Tiedotteessa mainittiin myös että yp-osastolle haetaan vielä täydennystä. Kotimaista ilmeisesti kun Pollokki, Hoggis ja Eetu Venski täyttävät ulkomaalaiskiintiön. Eetu perhana ei ole hakenut suomen kansalaisuutta vaikka on varmasti jo loppuiäkseen juurtunut Rautaveden rantaan. Onkos kotimaisia yleispelureita vielä vapaalla jalalla? Ei ainakaan heti tule mieleen.

Mutta näillä mennään ja europeleissäkin varmasti pärjätään. Yksi ylimääräinen Tallinnanmatka täytyy meikäläisenkin sitten tehdä. Selveri on Kalevihallissa vastassa jossain vaiheessa syksyä.
 
Viestejä
10,871
Waltsu hyvin analysoi tulevan kauden "kipupisteitä". Sir Hoggiksen avuksi pitäisi varmasti saada kunnon tuuraaja, niin rasitus ei muodostuisi liian kovaksi. Vesasen Anssi taisi käydä viime kaudella parisen kertaa tuuraamassa keskellä, mutta vieläkö Anssi taipuu tuohon. Kotimaiset yypeet taitavat tässä vaiheessa kautta olla jo katoavaa kansanperinnettä.
 
Viestejä
190
katsomotuomari kirjoitti: Turhaa Valtsu huolehdit jostain ulkomaalaiskiintiöstä. Eihän tämmöset säännöt vammalaa koske.
Hohhoijaa ja haukotus päälle B)

Kyllä ne säännöt ja herrasmiessopimukset Valepaakin koskee. Viime kaudella vaan kävi miten kävi.

Täytyy toivoa, että tulevasta kaudesta selvitään ilman vastaavia "soppia" niin Valepan kuin muidenkin osalta.
 
Viestejä
190
masako kirjoitti: Niinpä ja mitä tekee Oivasen Mikko keväällä.
Varmaksi en voi tietää, mutta veikkaan, että Mikko pelaa Puolan liigassa tai jos ei pelaa niin ainakin istuu vaihtopenkillä. Varmuus saadaan sitten ensi keväänä. sitä ennen voidaan jännittää Mikonkin osalta vaikka sitä, että mahtuuko hän uudessa roolissaan Suomen maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon Puolan MM-kisoissa. :)
 
Viestejä
74
No miten ne yhteiset sopimukset vois rajoittaa vammalaa ens kaudella kun ei liiga antanu minkäänlaisia rangaistuksia viime kauden sopimusrikkomuksista.
 
Viestejä
190
katsomotuomari kirjoitti: No miten ne yhteiset sopimukset vois rajoittaa vammalaa ens kaudella kun ei liiga antanu minkäänlaisia rangaistuksia viime kauden sopimusrikkomuksista.
Sanktioita tai ei, niin ihan yhtä paljon ne rajoittaa Valepaa kuin muitakin seuroja. Viime kaudella ei vaan paljoa rajoittanut.

kuten kirjoitin jo aikaisemmassakin viestissä, niin toivon, että ensi kaudesta selvitään ilman vastaavia "soppia" niin Valepan kuin muidenkin osalta.
 
Viestejä
74
Paljoko vammala hyöty rahallisesti siitä että voitti rötöksellä mestaruuden?
helppohan se on tehä rahakkaita soppareita kun saatiin mestaruudella talous huippukuntoon.
Kyllä liiga ois voinu mätkästä kunnon sakot joukkueelle.
Nythän liiga antoi hyväksynnän sille että sääntöjä ei tarvi noudattaa jos ei huvita.
 
Viestejä
398
katsomotuomari kirjoitti: Paljoko vammala hyöty rahallisesti siitä että voitti rötöksellä mestaruuden?
helppohan se on tehä rahakkaita soppareita kun saatiin mestaruudella talous huippukuntoon.
Kyllä liiga ois voinu mätkästä kunnon sakot joukkueelle.
Nythän liiga antoi hyväksynnän sille että sääntöjä ei tarvi noudattaa jos ei huvita.
Nyt keskitytään tiedotuksen nopeuttamiseen. Ja kun siihen keskitytään 100 lasissa, ei tällaisten eettisten kysymysten ole niin väliä.
 
Viestejä
164
Tämä keskustelu onkin alkanut varsin tasokkaasti.
Surkeeta, kun joukkueessa on eniten omia kasvatteja ja silti pärjää. Taas nostettiin uus junnu liigarinkiin.
 
Viestejä
398
Sylvaanlahti kirjoitti: Tämä keskustelu onkin alkanut varsin tasokkaasti.
Surkeeta, kun joukkueessa on eniten omia kasvatteja ja silti pärjää. Taas nostettiin uus junnu liigarinkiin.
Keskustelu näköjään jatkui vähintään yhtä tasokkaasti.

Kaikki kunnia omalle kasvatustyölle, mutta mihin kaikkeen se sinusta oikeuttaa?
 
Viestejä
105
Suomalainen on vaan perusluonteeltaan niin pirun kateellinen! Nää samat rakit räksytti edellis vuonna ja sen jälkeen että osto joukkueella Tiikerit voitti mestaruuden. Ja onko varma tieto että Valepaa ei rangaistu? Vai onko vaan esson baarin musta tuntuu tietoa.

Ai niin mitä sääntöä Valepa rikkoi? käsittääkseni ei mitään sääntörikkomusta tapahtunut. Ainoa oli se että Valepa ei kunnioittanut "herrasmiessopimusta". Mikä nyt ei välttämättä ollu mikään reilu teko. Mutta eikös siitäkin Valepa kysynyt ensin muiden joukkueiden mielipiteen ja sitten vasta päätti rikkoa "herrasmiessopimusta". Aika näyttää millai se kolahtaa Valepan nilkkaan tulevaisuudessa.
 

UVV

Viestejä
173
ihmettelijä kirjoitti:
Ai niin mitä sääntöä Valepa rikkoi? käsittääkseni ei mitään sääntörikkomusta tapahtunut. Ainoa oli se että Valepa ei kunnioittanut "herrasmiessopimusta".
Mestaruusliigan erityiset sarjamääräykset 2013 - 2014, Liite 4

6. Ulkomailta palaava pelaaja (=sopimus ulkomaisen seuran kanssa), jolla ei ole voimassaolevaa pelaajasopimusta suomalaisen seuran kanssa, on vapaa edustamaan haluamaansa seuraa. Edustusoikeutta ei voida kuitenkaan vahvistaa viimeisen siirtopäivän jälkeen, mikäli pelaaja on edustanut ulkomaista seuraa samalla sarjakaudella.


Oma arvioni olisi, että tuota sarjamääräystä rikottiin.

Näkisin myös niin, että ns "herrasmiessopimus" on sopimus, jota ei tarvitse kirjata mihinkään paperille, vaan sopimusosapuolet hyväksyvät sopimuksen sisällön, koska niin on ennenkin tehty/on tapana ja koska herrasmies pitää minkä lupaa.
 
Viestejä
105
Asia selvä. Kun minä olen koko ajan ymmärtänyt että liitto joutui muuttamaan tuota sääntöä oikeusturvalautakunnan päätöksen jälkeen. Valepalle hyödylliseen suuntaan.
 
Viestejä
190
katsomotuomari kirjoitti: Paljoko vammala hyöty rahallisesti siitä että voitti rötöksellä mestaruuden?
helppohan se on tehä rahakkaita soppareita kun saatiin mestaruudella talous huippukuntoon.
Kyllä liiga ois voinu mätkästä kunnon sakot joukkueelle.
Nythän liiga antoi hyväksynnän sille että sääntöjä ei tarvi noudattaa jos ei huvita.
Mulla ei ole tietoa, mutta onhan se selvä, että kyllä viime vuodesta jotain kassan pohjallekin jäi.

Jossakin mediassa oli, että budjetti tullaan pitämään samalla tasolla kun edellis vuonnakin. jos katsotaan rosteria niin samat miehet jatkaa ja tuskin kukaan näistä sai mitään jätti palkankorotusta. Aho vaihtui pollockiin ja tuskin Pollockkaan mitä miljoona sopimusta teki.
Tietysti on helpompi lähteä neuvottelemaan sponsoreiden kanssa kun on mestaruus takataskussa. Tälläkin saralla Valepassa on tehty pitkäjänteistä työtä enkä usko, että tältäkään puolelta mitään suuria rahoja olisis tulossa.

Siitä olen täysin samaa mielta, että sääntö (tai herrasmiessopimus) rikkojille pitää olla sanktiot. Jos sääntörikkeistä ei tule mitään sanktioita niin koko säännöstöltähän putoaa pohja pois. Sääntöjä rikotaan tai noudatetaan sen mukaan mikä itselle on parasta.
Vieläpä niin, että sanktiot pitäisi olla myös sovittuna etukäteen niin niistäkään ei tarvi sitten myöhemmin vängätä.
(Kärkkäimmät taisi viime keväänä vaatia Valepan sulkemista tämän vuoden sarjasta.)
 
Viestejä
305
Nyt kun VaLePa on rikkonut herrasmiessopimuksen niin kaikilla muilla on yksi rikkomus käyttämättä. Pykäliähän siellä säännöissä riittää. Demokratia kunniaan.
 
Viestejä
398
Mestaruusliigan kaltaisessa puoliammattilaissarjassa yksilöiden (mm. pelaajien, valmennuksen, seuraihmisten, "päättäjien") väliset sosiaaliset suhteet korostuvat verrattuna puhtaasti ammattimaiseen toimintaan. Puoliammattimaisessa toiminnassa hyväksytään omien kykyjen ja resurssien rajallisuus, jolloin toiminnan sujuvuus nojaa entistä vakaammin erilaisten epävirallisten, keskenään sovittujen "herrasmiessopimusten" varaan sekä jaettuun käsitykseen vastapuolen loukkaamattomuudesta. Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että vaikka jokaista mahdollista liikettä tai vaihtoehtoa ei ole etukäteen ja virallisesti sovittu, ymmärtävät osapuolet silti sen, ettei oman edun tavoittelun ole syytä perustua epävirallisten, luottamukseen perustuvien "sääntöjen" rikkomiseen. Näiden noudattamisen myötä yksilöiden välille rakentuu identiteetti, jonka kautta loukkaamattomuudella saavutettavat edut koetaan yhteneväiseksi. Luottamuksen ilmapiirin vaaliminen hyödyttää kaikkia osapuolia, koska se yksinkertaisesti tekee yhteistoiminnan miellyttäväksi.

"Kukaan" ei tosiaankaan tiedä, onko tästä tosiasiallisesti jaettu jotain rangaistusta, onko sellainen joskus tulossa, vai onko asia pyyhkäisty villaisella. Tämän asian kanssa sillä ei suoranaisesti ole mitään väliä, sillä edellä mainittu luottamus syntyy yksilöiden tuntemusten kautta. Palstalle kirjoittelevien "ulkopuolisten" tuntema luottamuksen menettäminen on riippumaton siitä, onko kabineteissa ja suljettujen ovien takana jaettu rangaistuksia de facto vaiko eikö. Luottamusta voi koittaa palauttaa vaikuttamalla näihin yksilöiden tuntemuksia synnyttäviin mekanismeihin. Sen osalta aika ei ainakaan balsamoi haavoja.
 
Viestejä
29
:sick: Eikö se ollut Mikko Oivanen joka sen asian ajo
"oikusturvalautakunnalle" :sick: :woohoo: .

Onko taas rahat loppu kun vanhoja kaivelee!!!!

TULEE KAIKKIEN AIKOJEN PARAS MIESTEN MESTARUUSSARJA

Puolaan poiketaan.... :evil:
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös