Verkkovirhe

Tuomas Sammelvuo maailmalla

Viestejä
23
Toki enää on turha odottaa yhtään mitään Sammelvuolta. Ei ole enää mitään mitä Tuomas voisi sanoa mikä hänen mainettaan pelastaisi. Hän valitsi puolensa - ja se on Suomen ja Euroopan pahimman vihollisen puoli.
Kyllä tämä on nyt näin nähtävä. Viiteen viikkoon ei ole sanonut muuta kuin -"Tulen julki sitten kun pystyn."
Kaikki tässäkin keskusteluryhmässä esiin tuodut faktat huomioiden, hänen mittakaavan omaava julkisuuden henkilö niin Suomessa kuin Venäjällä ei ole suustaan muuta saanut sanottua.
Korostan vielä suurimmin ylävivahtein. Kyseessä on kuuluisin "suomalainen" Venäjällä. Lisäksi hän on ollut viime vuosina Venäjän hallintoa lähimpänä oleva "suomalainen".
Ehkäpä Tuomaksella ja Jan Vapaavuorella on jotain yhteisiä bisneksiä tulossa. Tiedä vaikka Tuomaksesta leivottaisiin uusi Olympiakomitean huippujohtaja, Vapaavuoren ja Salosen saunaillassa.
Jos nuo kolme herraa istuisivat samaan aikaan saunassa, niin lauteilla olisi yhteensä vähemmän "munaa", kuin Anni Vuohijoella!
 
Viestejä
219
Toivottavasti Lauri Kermistä ei nähdä enää maajoukkueessa. Noh, mutta pizza maistuu Venäjällä somen perusteella ja muutenkin fiilis on varmasti yhä sama kuin helmikuun loppupuolella:

”– Emme voi kauheasti muuta tehdä kuin pelata, jos saamme pelata ja jatkamme omaa arkea eteenpäin normaalisti.
Kerminen ei ole vielä toistaiseksi pohtinut sitä, aikooko hän jossain vaiheessa lähteä joukkueesta tai palata esimerkiksi Suomeen.
– En vielä sillä tavalla ole näitä asioita pohtinut. Seura pitää kuitenkin meistä pelaajista huolen. Varmasti siinä vaiheessa, jos pitää ruveta oikeasti pelkäämään, niin veikkaan, että teemme jonkin ratkaisun johonkin suuntaan. Minulla ei ole mitään pelkoa tällä hetkellä. Kaikki on hyvin ja varmasti seura tiedottaa asiasta kuin asiasta, jos jotain tapahtuu. Ei varmasti ketään jätetä varjoon. Tiedämme varmasti, missä mennään.”
 
Viestejä
1,416
Toivottavasti olette käyttäneet tuomitsemiseen ja päivittelyyn käytettyä energiamäärää vastaavan ukrainalaisten auttamiseen, oikean tiedon levittämiseen ja sodan äänekkääseen tuomitsemiseen ihan jokaisella alustalla.

Uskomatonta miten vaikeaa näyttää olevan ymmärtää että Venäjällä olevat sodan tuomitsijat ovat ihan oikeassa hengenvaarassa. Ei siellä ole sananvapautta eikä mahdollisuutta ilmoitella että minulle nyt tämä sota riitti ja lähdenpä tästä kotiin.
 
Kerrotko vielä minkä takia Kermisen (tai Komarovin ja Lehtosen) on ollut mahdoton lähteä Venäjältä kokonaan pois kuten niin moni muu on tehnyt?

”Komarovilla ja Lehtosella on ollut yli kuukausi aikaa poistua Venäjältä ja ottaa siten kantaa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Heitä ennen vajaa kymmenkunta suomalaiskiekkoilijaa, joiden kausi olisi jatkunut KHL:n pudotuspeleissä, lähti pois maasta kesken kauden ja kesken sopimuskauden.

Heidän joukossaan oli muitakin kultaleijonia. Heille jäi rahaa venäläisiin pankkeihin, mm. kultavahti Harri Säterille jäi IS:n tietojen mukaan noin 70–100 000 euroa jumiin venäläiselle pankkitilille.”

Mutta kiva että Latelle pizza maistuu ja kaikki on myös jatkossa hyvin ja ”varmasti seura tiedottaa asiasta kuin asiasta, jos jotain tapahtuu. Ei varmasti ketään jätetä varjoon. Tiedämme varmasti, missä mennään.” 👍
 
Viestejä
1,416
Niin ei varmaan ole mahdollista että sopimukset olisivat erilaisia? Että Kermisellä esimerkiksi joukkueensa selkeänä ykkösliberona lukisi pahvissa että kesken sopimuskauden lähteminen maksaa vaikkapa kuusinumeroisen summan? Että matka Suomeen on toisella 400 ja toisella 1000 kilometriä? Että on eri asia jättää 70 000 euroa saamatta kuin maksaa jo saatuja palkkoja 100 000 tai 200 000 euroa takaisin?

En tiedä - siksi en ala huutelemaan ja vaatimaan että Kerminen on suljettava maajoukkueesta koska "hän on valintansa tehnyt". Ei välttämättä ole. Tällä hetkellä Venäjällä pidätetään ihmisiä aivan mielivaltaisesti ja vaikka täällä palstalla räyhäisitte mitä niin kyllä te pitäisitte suunne vastaavassa tilanteessa tiukasti kiinni.
 
Viestejä
1,286

Jospa nyt päivittäisit omat tietosi ajan tasalle iman mitään ennakkoasenteita ja omia oletuksiasi. Täällä ei kannata ketään puolustella omien oletuksiensa varassa. Helposti käy niin että niistä muodostuu se "oma totuus".
 
Ok. Oliko sinulla varmat tietolähteet sitten Kermisen valinnalle olla Putinin puolella? Mielelläni päivitän tietoni. Iltasanomien sodan ensimmäisellä viikolla tehty puhelinhaastattelu ei ole lähde.
 
Viestejä
23
Iltasanomien sodan ensimmäisellä viikolla tehty puhelinhaastattelu ei ole lähde.
Hetkinen? Siis miksi edellä mainittu haastattelu ei ole lähde? Vai onko tämä se Etupenkin mainitsema "oma totuus"?

Nooh, jospa vastaankin ihan itse omiin kysymyksiini palstatilan säästämiseksi.

- Kyllä. Haastattelu on lähde. Se on nimeltään tietolähde. " Haastattelu on laajalti käytetty aineiston keruumenetelmä, kun tutkitaan ihmisiin liittyviä asioita"- Tarja Tiainen , Haastattelu tietojenkäsittelytieteen tutkimuksessa, Tampereen yliopisto.

- Kyllä. brdgl:n mielipide puhelinhaastattelun funktiosta on hänen "oma totuus". "Oma totuus" pahimmillaan väärentää inhimmillisen kyvyn ymmärtää yleistä tutkittua ja tunnustettua totuutta.

Pahoittelen, että harhauduin otsikon mukaisesta aiheesta, mutta taitaa olla tavallisen sallittua ainakin joidenkin palstalaisten puolesta.

Siitä olen monen teidän kanssa samaa mieltä, että eräillä henkilöillä on ihme vimma puolustella näitä Venäjälle jääneitä valmentajia ja pelaajia. Jotenkin he elävät jossain "omassa totuudessaan", eivätkä millään hyväksy muita mielipiteitä. Vaikka niitä voisi lukea oikeiden toimittajien kirjoittamana mediasta.
 
Viestejä
1,087

Se on kyllä jännä miten jollekin tälläkin palstalla tämä Sammelvuo on aiheuttanut näiden elämään melkoista väreilyä jopa ilmeisesti märkiä unia. Niin voimakasta on reagointi kielteiseen suhtautumiseen kaveria kohtaan.
Pysykööt Venäjällä Kermisen kanssa molemmat jos ja kun ovat sinne halunneet. Sammelvuolla on lisäksi vielä tämä kyseisen maan kansalaisuuskysymys. Onko vai ei jo Venäläinen. Jos on niin........
Jääkiekon puolella huomaa, että on säännöt joita myös noudatetaan näin poikkeusaikana. Ja toiminta on täysin ammattimaista, että siellä pystytään tekemään tarvittavia päätöksiä ja toteuttamaan ne esim maajoukkueen kannalta jos joku ajaa vain omaa etuaan. Lentopallon puolellahan näin ei ole. No Sammelvuo palaa toiseen kotimaahansa sitten joskus "sankarina", legendana niin kaikki on taas unohdettu.
 
Viestejä
3,441
Viestejä
5,674

No nythän me ollaan saatu tietoa, että Sammelvuo ei ole Venäjälle jäämässä. Eiköhän tässä haluttu ensin itelle joku pesti jonnekki valmentamaan, että on sitten joku asia minkä takia Venäjältä lähtee ja sieltä myös pääsee pois. Sammelvuolla ei myöskään minkään tietojen mukaan ole Venäjän kansalaisuutta, että ihan vaan Suomen kansalaisuus. Eli ei ole mitään toista kotimaata Sammelvuolla.

Kerminen ei ehkä kaikkein fiksuimmalta näissä asioissa vaikuta, mutta en tiedä minkälainen tilanne on sitten lähteä pois. En siis sano siihen nyt juuta enkä jaata.
 
Viestejä
3,441
Sen verran tiedän, että Kemppainen että Komarov on myös "nalkissa" Pietarissa sopimusteknisistä syistä. No sopimus loppuun ja Suomeen. Sitten kommentoidaan asioita ja mietitään tulevaa.
 
Viestejä
1,766
Venäläinen lehti (Business Gazeta / MTV tekstitv: Sammelvuo Zaksan päävalmentajaksi. ?

No, sehän oli jo tuolla n. 2 tuntia aiemmin palstalla. Hyvä Varajäsen!
 
Viestejä
157
– En vielä sillä tavalla ole näitä asioita pohtinut. Seura pitää kuitenkin meistä pelaajista huolen. Varmasti siinä vaiheessa, jos pitää ruveta oikeasti pelkäämään, niin veikkaan, että teemme jonkin ratkaisun johonkin suuntaan. Minulla ei ole mitään pelkoa tällä hetkellä. Kaikki on hyvin ja varmasti seura tiedottaa asiasta kuin asiasta, jos jotain tapahtuu. Ei varmasti ketään jätetä varjoon. Tiedämme varmasti, missä mennään.”
No se on helvetin hienoa, että Kermisellä on kaikki hyvin, eikä tarvitse pelätä. Toisin oli Buchan asukkailla.

Ei siellä ole sananvapautta eikä mahdollisuutta ilmoitella että minulle nyt tämä sota riitti ja lähdenpä tästä kotiin.
Onpas. Kerminen ja Sammelvuo olisivat eilen, tänään ja huomenna voineet lähteä kotiin.

Ei heidän passejaan ole takavarikoitu, ei heidän ovellaan ole sotilasta rynnäkkökiväärin kanssa. Kuten Kerminen itsekin toteaa, että kaikki on hienosti.

Niin ei varmaan ole mahdollista että sopimukset olisivat erilaisia? Että Kermisellä esimerkiksi joukkueensa selkeänä ykkösliberona lukisi pahvissa että kesken sopimuskauden lähteminen maksaa vaikkapa kuusinumeroisen summan?
Venäjä voi vaatia Kermistä vaikka sotarikoksista Haagiin tilille, mutta niillä vaatimuksilla voi pyyhiä hanuria.

Jos Kerminen taas on tallettanut koko varallisuutensa venäläiseen pankkiin ruplina niin... on kyllä varmaan aika lähellä universumin typerintä ammattiurheilijaa.
 
Viestejä
1,426
Jos Sammelvuo on Zaksaan valittu lienee selvää että seuralla on tarkkaan tiedossa Sammelvuon kanta ja nykytilanne. Taisi olla ensimmäinen mestarien liigan joukkue, joka ilmoitti ettei Venäläisiä joukkueita vastaan pelata.
 
Viestejä
5,674

Tuosta voi lukea, että ei sieltä ilmeisesti niin helppo ole vaan urheilijan karata pois.
 
Viestejä
5,674
Täytyy huomioida, että Kerminen on vieläpä ainoa suomalainen lentopalloilija Venäjällä, niin ei voi tehdä muiden suomalaisten kanssa mitään kollektiivista joukkopakoa tänne takaisin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös