Verkkovirhe

Suomen nuoret iskivät EM-kisoihin

Viestejä
5,688
Kun valmentaminen on noussut puheenaiheeksi, niin tässä tutkimusraportti viime vuodelta: Valmentaminen ammattina Suomessa 2016 (https://www.urheilututkimukset.fi/media/urtu/julkaisut/2017_pus_valmentami_sel15_30962.pdf). Lentopallossa lisenssipelaajia Suomessa on arviolta 12000 (joista tyttöjen/naisten osuus n. 66%), alle 35v. vajaa 10000, ammattivalmentajia noin 40.

On kyllä pieni määrä pelaajia, joista voi yrittää koulia pelaajia maajoukkueeseen. Helppoa se on jossain Brasiliassa kun pelaajia on miljoonia. Ammatikseen valmentavia sitäkin vähemmän sitten vielä! Se on aika haastava yhtälö varmasti valmentaa ja siihen perään tehdä muitakin töitä.
 
Viestejä
59
Voisin kuvitella, että näistä ammattivalmentajista iso osa toimii liigajoukkueen valmennuksessa. Kuinka monta ammattivalmentajaa löytyy juniorilentopalloseuroista, jotka saavat keskittyä pääosin junioreiden valmentamiseen? Veikkaisin, ettei kovin monta. Voidaanko siis olettaa, että nuorten maajoukkueet pärjäisivät kansainvälisellä tasolla?

Valmennuksen keskittäminen on mielestäni tärkeää, kun haetaan menestystä. Onko nykyinen malli tehokkain, sitä en osaa sanoa. Kuortaneelta löytyy päätoimisia valmentajia, mutta eihän pelaajia sinne pakoteta, sinne haetaan. Muitakin polkuja löytyy.

Kehityskohteita on keskustelussa nostettu esille: valmentajien koulutus ja valmennuksen parantaminen, yksilötaitojen ja joukkuetaktiikoiden kehittäminen, alueelliset keskukset sekä ammattipelaajien hyödyntäminen valmennuksessa. Kritiikkiä on kohdistunut paljon valmennukseen, kun toivottua tulosta ei ole tullut. Muistuttaisin myös urheilijan vastuusta omassa kehittymisessään, vaikka kyseessä ovatkin nuoret. Esim. motoristen taitojen kehittyminen on yksilöllistä ja se vaatii usein rutkasti kärsivällisyyttä sekä kovan määrän työtä.

Maajoukkueisiin lähettäisin terveiset: olkaa avoimia. Itseäni kiinnostaisi tietää esim. minkälaisilla taktiikoilla ja systeemeillä vastustajaa vastaan pelattiin. Täytyikö ottelun aikana tehdä joitain taktisia muutoksia ja miksi.
 
Viestejä
441
Hyviä kommentteja! Olen täysin samoilla linjoilla käyttäjän ”lentopalloilija” kanssa. Ilmeisesti Heikkisen ainoat sanat ovat ”oma hyvä peli” lässyn lässyn lää... ei ole mies ilmeisesti muuttunut vuoden -98... eikä valmentajan ammattitutkinto näytä miestä muuttavan. Potkut saisi antaa mikäli minulta kysyttäisiin! Mitenkä voi keskari olla miinuksella pelin eikä asialle tehdä mitään? Eikä ole edes ensimmäinen peli Räsäsellä. Ajattelis että Heikkinen entisenä keskarina huomas asian taikka osais neuvoa miestä herrantähden! Sääli pojille että taitavat jäädä alkulohkoon... Ikäluokka oli lupaava ja pitkistä pojista ei tainnut olla kuin harmia joukkueelle, hyvä olisi ollut aiemmin huomata. Ei taida miesten maajoukkueestakaan mitään tulla ainakaan vuosiin jos homma on pitkistä pojista kiinni. Sammelvuokin voisi ottaa pään pois persreiästä... Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Eikös Heikkinen ole miestenkin apuvalmentaja ? Sopii Sammelvuon strategiaan hyvin, nyökyttelee, nauraa ehkä pudasjärveläiselle pieruhuumorille eikä ainakaan ole kaappaamassa valtaa.
 
Viestejä
1
Pitäisikö olla joku muu koulutus kuin valmentajakoulutus, vai?

Ei sillä koulutuksella nyt ole mitään väliä tässä vaiheessa, yht äkkiä otetaan joku "valmentaja" hommiin kuka ei edes hakenut valmentajan paikkaa (nuorten maajoukkueeseen).
Ottaen huomioon että valmennus kokemus on yläkouluakatemia tyttöjen valmentaminen, siitä suoraa nuorten maajoukkueen päävalmentajaksi ja miesten maajoukkueen apuvalmentajaksi... Aikamoinen kehitysaskel!!
Kyseessä on kuitenkin MAAJOUKKUE, niin onhan tuo nyt aika hemmetillistä pelleilyä, kunnon kaveri kerho.
 
Viestejä
59
Mitä hyötyä kouluttamattomasta, yksinkertaisesta joo-joo-miehestä on joukkueelle ?
Volley-VAT ammattivalmentajatutkinto sieltä taitaa löytyä takataskusta ja jokunen vuosi pelaajauraa. Kuinka nämä miehen piirteet tulevat esiin nykyisessä työssä? Päävalmentajan ja apuvalmentajan rooli ovat "hieman" erilaisia. Pitäisikö mielestäsi apuvalmentajan yrittää "kaapata valta" päävalmentajalta vai mitä tarkoitat?
 
Viestejä
359
Sakari Mäkinen hyvä esimerkki. Ensimmäinen kesä maajoukkueessa ja Belgiasta Valko-venäjän liigaan. Ei tainnut olla ihan unelmasiirto.

Soligorsk on eurooppalainen huippuseura, joka viimekaudella pyyhki mm. Hurrikaanilla lattiaa eurocupissa. Taitaa ensikaudella pelata Mestarien liigassa. Ja löytyy noista itälän maista rahaakin kun sopiva kaveri on taustalla. 😁
 
Kattelin kanssa, että Hurrikaanin viime kaudella voittivat, sekä tosiaan taistelee paikasta mestareiden liigaan, joten siinä mielessä hyvä seura Mäkiselle, vaikka itse liiga ei välttämättä niin kova tasoltaan olekkaan.
 
Viestejä
1,091
Täytyikö ottelun aikana tehdä joitain taktisia muutoksia ja miksi.[/QUOTE]
Tämä lause kertoo paljon nykyisen "huippuvalmennuksemme" päivän tasosta. Suomen neljästäkymmenestä ammattivalmentajasta korkeintaan 4-5 pystyy vaihtamaan taktiikkaa kesken pelin. Loput valmentajat noudattaa tarkasti ennen peliä sovittua taktiikkaa joka noudattaa tarkasti sitä pelitapaa jonka ohjeet on saatu maajoukkueen päävalmentajalta. Eli kaikki on suunniteltu jo etukäteen ennen peliä eikä taito riitä tekemään muutoksia pelin aikana. Tosin ei taktiikkaa tarvitse paljon muuttakaan kun hyppyleijat nostaa libero ja torjunta seuraa palloa. Hypäreitä yleispelaajat eivät saa ylös kun ei voi nostaa sormilla ja hiha ei toimi. Hyökkäys on hyvälläkin vastaanotolla pelkkää kakkostempoa. Näillä eväillä pitäisi pärjätä. Tämä on Sammelvuon luoma pelisysteemi jota on pelattu useissa liigajoukkueissakin vuosia. Voi olla, että näillä eväilla ei enää saada mm-kisoissa Puerto Ricoltakaan erääkään.
Tuosta Mäkisen siirrosta vielä. Lindemans oli hyvää eurotasoa. Soligorsk on kaukana eurooppalaisesta huippuseurasta eli Mäkisen seura on huomattavasti huonompi kuin edellinen. Tämän kertoo myös viime talven cev-cupin järjestys. Hurrikaani, eikä mikään muukaan suomalais joukkue ole minkäänlainen mittari kenellekään euroopassa. Kesän maajoukkue-esityksen jälkeen hyppyleijoineen Soligorsk taisi olla Mäkisen ainut mahdollisuus jatkaa uraa ulkomailla. Tosin Valko-venäjänkin liiga on paljon parempi vaihtoehto nuorelle kaverille kun kotoinen liiga.
 
Viestejä
1,434
Täytyikö ottelun aikana tehdä joitain taktisia muutoksia ja miksi.
Tämä lause kertoo paljon nykyisen "huippuvalmennuksemme" päivän tasosta. Suomen neljästäkymmenestä ammattivalmentajasta korkeintaan 4-5 pystyy vaihtamaan taktiikkaa kesken pelin. Loput valmentajat noudattaa tarkasti ennen peliä sovittua taktiikkaa joka noudattaa tarkasti sitä pelitapaa jonka ohjeet on saatu maajoukkueen päävalmentajalta. Eli kaikki on suunniteltu jo etukäteen ennen peliä eikä taito riitä tekemään muutoksia pelin aikana. Tosin ei taktiikkaa tarvitse paljon muuttakaan kun hyppyleijat nostaa libero ja torjunta seuraa palloa. Hypäreitä yleispelaajat eivät saa ylös kun ei voi nostaa sormilla ja hiha ei toimi. Hyökkäys on hyvälläkin vastaanotolla pelkkää kakkostempoa. Näillä eväillä pitäisi pärjätä. Tämä on Sammelvuon luoma pelisysteemi jota on pelattu useissa liigajoukkueissakin vuosia. Voi olla, että näillä eväilla ei enää saada mm-kisoissa Puerto Ricoltakaan erääkään.
Tuosta Mäkisen siirrosta vielä. Lindemans oli hyvää eurotasoa. Soligorsk on kaukana eurooppalaisesta huippuseurasta eli Mäkisen seura on huomattavasti huonompi kuin edellinen. Tämän kertoo myös viime talven cev-cupin järjestys. Hurrikaani, eikä mikään muukaan suomalais joukkue ole minkäänlainen mittari kenellekään euroopassa. Kesän maajoukkue-esityksen jälkeen hyppyleijoineen Soligorsk taisi olla Mäkisen ainut mahdollisuus jatkaa uraa ulkomailla. Tosin Valko-venäjänkin liiga on paljon parempi vaihtoehto nuorelle kaverille kun kotoinen liiga.[/QUOTE]

Mielenkiintoisesti asiasi esität, Lindemans pääsi yhden kierroksen pidemmälle pelaamalla Itävaltalaisjoukkuetta vastaan ja Soligorsk tippui niukasti ristiin pelatuissa otteluissa Ranskan keskipään (edellisen kauden runkosarjan kakkosta) joukkuetta vastaan. En onnistu nyt tätä huimaa tasoeroa näkemään minkä tämän pitäisi todistaa.
 
Viestejä
127
Onpa surullista kun joudumme käymään keskustelua jonkun sarjan tasosta yksittäisen pelaajan osalta. Tähän on kuitenkin tultu ja päästy. Ei ole ruuhkaa tuolla euroopan kentillä miesten puolella, ei edes niissä "divareissa". Periaatteella alusta on lähdettävä, mietittävä mitä pitää muuttaa, ei voi enää laittaa päätä pensaaseen. Toivottavasti rohkeita ja uudenlaisia juttuja löytyy. Niin ja pitäiskö kurkata menneisiin vuosiin, jotain siellä tehtiin nähtävästi oikein...
 
Viestejä
127
Lahjakkaat junnut pitäisi mielestäni saada vielä aikaisemmin kovempiin peleihin ja harjoituksiin kiinni. Kovat vaativat harjoitukset jossa joudut kokoajan kamppailemaan ja pääset näkemään mitä huiput tekevät vie varmasti pelaajia eteenpäin. Kamppailu parempia vastaan kehittää takuulla lujasti, pelkkä pelaaminen ilman intohimoa oman seuran puolesta jää varmasti hopealle, tarkoitan tässä esim. Kuortaneen valmennuskeskusta. Pitäisikö sitten kuitenkin olla enemmän alueellisia keskuksia jolloin pelaajarinki olisi suurempi ja kilpailu armottoman kovaa maajoukkuetehtäviin... Ottakaapa kantaa tähän, tosin tämähän ei mikään uusi juttu ole...on tästä moni aikaisemminkin puhunut.
 
On tuossakin ideaa, että ois alueellisia keskuksia! Nyt tosin nuorille tulee se Italialainen valmentaja Kuortaneelle, niin ehkä se saa sitten paremmin aikaan asioita?
 
Viestejä
202
Onpa surullista kun joudumme käymään keskustelua jonkun sarjan tasosta yksittäisen pelaajan osalta. Tähän on kuitenkin tultu ja päästy. Ei ole ruuhkaa tuolla euroopan kentillä miesten puolella, ei edes niissä "divareissa". Periaatteella alusta on lähdettävä, mietittävä mitä pitää muuttaa, ei voi enää laittaa päätä pensaaseen. Toivottavasti rohkeita ja uudenlaisia juttuja löytyy. Niin ja pitäiskö kurkata menneisiin vuosiin, jotain siellä tehtiin nähtävästi oikein...

Kuinka kauas historiaan aiot kurkata?
 
Viestejä
127
No onhan näitä huippupelaajia aika lähiajoiltakin, ei sitä niin hirveän kauas tarvi kurkkia. Kunnari, Oivaset, Siltala, Esko jne. Tehtiinkö jotain silloin toisin? Ei ainakaan heitetty kaaripallosyöttöjä, oliko pelitapa silloin sama kuin nykyään? Jälkikäteen ajatellen se EM nelossija oli jäätävä suoritus, ei tapahdu moista enää...
 
Viestejä
181
Nonniin. Sekä U17-tytöt että U18-pojat selvittivät tiensä EM-kisoihin. Tytöt eivät antaneet vastustajille erääkään, pojilla oli vähän tiukempaa
Sitä voisi tietysti kriittisesti tarkastella, että onko Suomi tässä kohtaa oikeassa seurassa? Toki kisoihin pääsy on varmaa, mutta nämä pelithän ei juurikaan joukkueen kansainvälisen osaamisen tasoa nosta. Taitaa olla niin, että nykyään muut maat pelaavat pari vuotta vanhemmilla pelaajilla ja jos tuosta liiton rapostista oikein luin, niin mm Färsaaria vastaa Suomi pelasi, niin, että ei torjunut laisinkaan? Siis ilmeisesti kaverilla vaikeuksia saada palloa verkon yli ja varmaan haluttiin myös suojella pelaajia, jos vastustaja oli niin heikkoa tasoa, että esim yhteentörmäykset verkolla olisi mahdollisia.
Pikkaisen eri taso onkin sitten EAVZAssa, missä kaikki kovia itä-euroopan maita. Siellä pärjäämällä olisi sitten jo palaa myös itse kisoissa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös