Verkkovirhe

Savo Volley 2022-2023

Viestejä
2,970
Kyllähän se olisi Savon saatava Fazlin ja Sivulan tyyppiset hakkurit jossa pallo tulee kovaa ja korkealta yli torjunnan jos Savo vielä haluaa mestaruuden joskus + pitkä huippupassari muita ei sitten tarvitakkaan paitsi kulta Tuovinen valmentajaksi !
Mikä vika Ligvistissä lyö korkealta ja kovaa,parin vuoden päästä huippu hakkuri missä pelanee silloin.
En tiedä siitä pitkästä passarista No Ilja on yli 190cm missä hänkään pelaa tulevaisuudessa en tiedä kultamitalista puhumattakaan.
 
Viestejä
1,393
Mielenkiintoiseksi menee keskustelu. Ihan hirveästi ei näin nyky-Pirkanmaalaisena muistu mieleen Savolaisten ylpeilyä tai mestaruusjulistuksia vuosien varrelta. Somessa ovat kyllä touhunneet ja näkyneet, varsinkin alkuvuosina paljon. Siitä tuntui moni ottavan nokkiinsa vaikka ei tainnut ollu hirveämmin mestaruuspuheita sielläkään? Foorumin Savo-fanitkin aika maltillisesti esiintyneet, olleet toki innoissaan omasta joukkueestaan kauden alla. Jotenkin tuntuu että täältä lännemmästä nyt laitetaan mielellään odotuksia ja sanomisia savolaisten suuhun.

Budjetin suhteen Savo on ollut monena vuotena Valepan kanssa aika tasoissa, voipi olla että jonain viime vuosista jopa edellä? Toki Savolla uponnee kotipelikiertueeseen oma osuutensa. Pelaajamarkkinoilla satsasivat kahteen kovan luokan konkariin, Valepa oli samalla esimerkillä aloittanut mestaruusmarssinsa, ehkä Mesko ja Kunnari tulivat hieman tuoreemmalla jalalla vielä kotimaahan. Ojansivun 5 kautta kutistui loukkaantumisten myötä ehkä noin neljään puolikkaaseen. Siltalallakin oli omat terveysmurheensa. Ivanoviin ja Savonsalmeen satsaus toi kotiseudulle juuria.

Murheita mahtui, useimmiten vielä pahimmiten kevätkaudella. Määttäsen vatsalihas revähti ensimmäisissä pleijareissa, toiset peruuntuivat koronaan. Ensimmäisenä finaalikeväänä Murchilta meni polvi ja Siltalalta niska. Toisissa liigafinaaleissa Ojansivun olkapään viimeinen käyttöpäivä tuli vastaan. Höpinät siitä että Ivanov ei olisi saanut Ojansivusta tehoja irti ovat, noh, höpinöitä. Ojansivu oli viimeisellä liigakaudellaan liigan tehokkain hakkuri, ja aika isolla marginaalilla.

Ensimmäisinä Savon vuosina Mesko vei Ivanovia kuin kuoriämpäriä. Viimeisinä olivat jo aika tasoissa. Laituriosaston terveys petti molempina finaalivuosina. Näin jälkikäteen (kuten on helppoa) havainnoituna, oli Savolle suurempi virhe luottaa Ojansivun terveenä pysymiseen kuin Ivanovin passitaitoihin. Ojansivu oli tästä huolimatta kuitenkin kunnossa ollessaan liigan eliittiä, ja seuralle tuotu muu lisäarvo poikii varmaan edelleen Savolle tulevaisuuden pelimerkkejä.

No olisiko terveenä pysynyt Savo sitten voittanut mestaruuden? Ei välttämättä, sen verran kova Valepa oli aina ratkaisupeleissä.

Noh mitä tulevaisuudesta? Iljasta tuskin on vielä ensikaudella mestaruutta tavoittelevan joukkueen passariksi. Ja oliko asepalveluskin vielä edessä. Rodriquezin tasoinen pallotaituri tarvittaneen. Huhut kertovat Raadikin mahdollisesti lopettavan, käyttöä varsinkin vakaana runkosarjapelaajana olisi edelleen ollut. Jatkaako Michelau jo matkaa? Huhut kertovat Jauhiaisenkin lähdöstä, ja Zhbankovin. Savossa lienee aika paljon uudistumista tiedossa. Lindqvististä voisi olla jo ensikaudella kovankin luokan hakkuriksi, sen verran suurta oli kehitys kauden mittaan. Vierelle tarvitaan kuitenkin varma hyvän liigatason hakkuri. Häyrisestä on näytetty puhuttaneen foorumeilla, juuri sopivan profiilin kaveri nyt kun ikäkin näyttänyt hieman rauhoittaneen.

Vaikka Valepan mestaruuksista puhuttaessa puhutaan yleensä lähinnä Meskosta, on joukkue rakennettu vuosi toisensa perään Meskon lisäksi kahden liigatasolle huipputason yleispelaajan varaan. Jos Raadik ja Michelau eivät ole ensikauden rosterissa, pitää Savon avata reippaasti rahapussin nyörejä heitä korvaamaan. Jos siis mestaruus on vielä mielessä.
 
Kiva että välillä tulee asia pohjaista ja ammattitaitoista kommentointia perusteluineen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös