Lienisiköhän ensisijaisesti liberon rooliin menossakin, promokuvassa toki heittämässä passia.Toivola on monikäyttöinen kaveri. Voi tuurata liberonakin, etenkin puolustushommissa. Oli passarina viime kauden 1sarjassa top3:ssa.
Lienisiköhän ensisijaisesti liberon rooliin menossakin, promokuvassa toki heittämässä passia.
Ei ole kirkossa kuulutettu. Puolustavan liberon rooli Matille ja Vuoriselle nostavan rooliTuskimpa liberon rooli on päällimmäisenä. Peter Vuorinen hoitaa ne hommat.
Ei ole kirkossa kuulutettu. Puolustavan liberon rooli Matille ja Vuoriselle nostavan rooli
En vaan ykköspassari löytynee ulkomailtaMeinaatko, että Santeri olisi sitten ainoa passari?
Kaislasalo Hurrikaaniin
Kova vahvistus, oli hankala uskoa että mainiosti menneen viimekauden jälkeen Kaislasalo palaisi Suomeen, mutta tilanne on toki Hurrikaania kovempien joukkueiden osalta ulkomailla hankala. Hurrikaani ja europelit ovat hyvä näytönpaikka tulevia vuosia ajatellen.![]()
Hurrikaani vahvistuu maajoukkuehakkurilla!
Hurrikaani-Loimaa nappasi todellisen vahvistuksen hakkuriosastolle. 24-vuotias (205cm) Koijärven Kunnon kasvatti Samuli Kaislasalo siirtyy Hurrikaanin paitaan tulevaksi kaudeksi. Viime kaudella Belgiassa Lindemans Aalstinin joukkueessa palloa takonut hakkuri tekee paluun kotimaan kentille parin...www.hurrikaani.fi
Kova vahvistus, oli hankala uskoa että mainiosti menneen viimekauden jälkeen Kaislasalo palaisi Suomeen, mutta tilanne on toki Hurrikaania kovempien joukkueiden osalta ulkomailla hankala. Hurrikaani ja europelit ovat hyvä näytönpaikka tulevia vuosia ajatellen.
Onnittelut Hurrikaanille ja organisaatiolle erittäin hyvästä hankinnasta. Ropponen jätti hakkuriosastolle ison aukon joka nyt täyttyi.
Hurrikaani on odottanut sopivia pelaajia pitkään. Nyt voi sanoa, että todellakin kannatti. Hätäilemällä ei aina tule hyviä tuloksia.