Verkkovirhe

EM-kisat -21, Tampere/Puola/Tsekki

Viestejä
222
Toivon todella 2021 on liitto joka näitä järjestää ja vielä järjestää sellaiset kisat joka yhdistää lp väen ja saa liiton talouteen positiisen potkun ilman että osallistuja ei tunne ryöstöltä kaikkia palvelun osasia. Vielä kun siihen "aikuisten power" lisäksi johonkin mökkikylään/leirintä alueeseen/kylpylään (vähintään 500 hlöä) ja sitä kautta uusia idoita lentopallon hyväksi aamuyöllä ;)
Tätä samaa olen itsekin miettinyt. Suomessa on kuitenkin melko paljon matkailuajoneuvoilla liikkuvia lentopallofaneja. Linja-autokuljetus pelipaikalle ja pelipaikan pihamaalle kunnon karnevaalitunnelmaa. Ei mitään normisuomalaista pönötystä.
 
Viestejä
5,650
Hakametsä on meille hyvä vaihtoehto. Siellä on monet kilpailut tullut seurattua. Kaiken lisäksi se on juuri sopivan kokoinen. Kun halli on täysi nousee tunnelma kuin itsekseen.

”Tottakai olympaialaiset saa valtavasti huomiota. Toivottavasti suomalaisilla urheilun ystävillä on paukkuja seurata paikan päällä. Edelliset kotikisat olivat 1993, eli aika harvinaista herkkua.”

Kyllä meillä paukkuja piisaa. Tampere on loistava kisapaikka senkin suhteen, että liikenneyhteydet melkein mistä tahansa päin Suomea ovat kohdillaan.

Nyt pitäisi vaan maajoukkue saada iskuun. Fanit valtaavat Hakametsän ääriään myöden täyteen, sitä en epäile. Maajoukkueelle tulee tuhannen taalan paikka näyttää nyt kotikisoissa, mistä Suomipoika on tehty.

Joo toivottavasti ei oo samanlainen tunnelma Hakametsässä, kuin joskus. Muutama tuhat katsojaa pönöttää ja vähän taputtaa. Suomen peleissä halli täys ja muihinkin peleihin edes vähän katsojia, niin hyvä tulee. :)
 
Viestejä
4,543
Aamuinen Aamulehti tiesi kertoa, että Uros Areena otetaan käyttöön vuoden - 21 lopulla. Näinollen jos kisat yleensä pelataan, osoite on tuttu Hakametsä. Varmaankin hyvä, sillä Heinällä on, uskoisin, pienemmät paineet järjestelyjen suhteen, kun on tutut kuviot. Minä ainakin palaan EM kuvioihin mieluusti Hakametsääm, muistelemaan - 77 kisoja.
 
Viestejä
4,543
Kyllä meille vielä hyvä miesten maju syntyy. Seuraillut näiden pitkien nuorten otteita ja oikeastaan tosi nopeasti ovat edenneet. Ja nyt jopa Aarokin. Vuosi on pitkä aika nuoren kehittyä ja näyttäisi että muutama kokeneempikin on innolla pyrkimässä kisoihin.

Tänään seurailin hetken yhden pitkän reenailua täällä periferiassa. En sitten tiedä onko tullut vanhuus ja ymmärryksen puute, mutta tää pitkä Veetipoika antoi nähdäkseni pallolle todella kovaa kyytiä ja aivan tajuttoman korkealta. Näytti ihan tosissaan reenaavalta urheilijalta. Jotain samaa kuin Oivaset silloin ennen Moskovaa, paisi että on hihakin mukana.
 
Viestejä
3,794

Olisin kyllä mielelläni nähnyt Veetipojan liigassa ...
 
Viestejä
4,543
Olisin kyllä mielelläni nähnyt Veetipojan liigassa ...
Minä ja moni muu olisi mielellään myös nähnyt ja moni seura oli kyllä houkuttelemassa. Mutta ei tuo nyt ihan huono vaihtoehto ole. Tase valkkuna ja pystyy reenaamaan hyvissä olosuhteissa, eikä tarvitse olla aina valmistautumassa peliin. Peliaikaa tulee sillä tontilla missä pitääkin, sekä saa opintonsa valmiiksi. Oikeastaan opitimi juttu. EM kisojen jälkeen liigaan. Sama tie kuin Upilla.
 
Viestejä
276
Kuntopuntari maajoukkueeksi EM-kisoihin:
Passarit:
Feodor Ivanov
Mikko Esko
Liberot:
Lauri Kerminen
Niklas Breilin
Keskitorjujat:
Severi Savonsalmi
Tommi Siirilä
Mikko Karjarinta
Henrik Porkka
Yp:
Niklas Seppänen
Sakari Mäkinen
Jiri Hänninen
Antti Ronkainen
Hakkurit:
Aaro Nikula
Lelu Ojansivu

Haastajat:
Akseli Lankinen
Jesse Mäntylä
Panu Pitkänen
Antti Siltala
Veeti Nikkinen
Aleksi Muukkonen
Urpo Sivula
Tällä hetkellä tuntuu tältä, mutta esim. Nikkistä ja ulkomailla pelaavista vaikea saada kuvaa, kun pelaavat eri sarjoissa ja tiedonkulku ulkomaailta puutteellinen.
 
Viestejä
520

Jaahas. Upi valahtanut haastajaksi, eikä Tervaportti mahdu listalle ollenkaan. Jepjep🤔😵
 
Viestejä
1,396
Kuntopuntari maajoukkueeksi EM-kisoihin:
Passarit:
Feodor Ivanov
Mikko Esko
Liberot:
Lauri Kerminen
Niklas Breilin
Keskitorjujat:
Severi Savonsalmi
Tommi Siirilä
Mikko Karjarinta
Henrik Porkka
Yp:
Niklas Seppänen
Sakari Mäkinen
Jiri Hänninen
Antti Ronkainen
Hakkurit:
Aaro Nikula
Lelu Ojansivu

Haastajat:
Akseli Lankinen
Jesse Mäntylä
Panu Pitkänen
Antti Siltala
Veeti Nikkinen
Aleksi Muukkonen
Urpo Sivula
Tällä hetkellä tuntuu tältä, mutta esim. Nikkistä ja ulkomailla pelaavista vaikea saada kuvaa, kun pelaavat eri sarjoissa ja tiedonkulku ulkomaailta puutteellinen.

Ulkomaansarjojakin seuranneena:

Ristillä merkattuna varmat:

Passarit:
Tervaportti (x)
Ivanov

Liberot:
Lauri Kerminen (x)
Niklas Breilin
(Lauri hoitaa kyllä puolustushommat ja todennäköisesti liberoinnin kokonaisuudessaan. Breilin Köykkää edellä vastaanotossa, jonka vuoksi varteenotettavampi kakkosmies. Vaihtoehtona toki mm. Jan Helenius jotta saadaan ylimääräinen yleispelaajakin matkaan)

Keskitorjujat:
Tommi Siirilä (x)
Sauli Sinkkonen (x)
Severi Savonsalmi
Panu Pitkänen

Yleispelaajat:
Niklas Seppänen
Niko Suihkonen (x)
Antti Ronkainen (x)
Jiri Hänninen

Hakkurit:
Lelu Ojansivu / Urpo Sivula (kevään näyttöjen ja terveystilanteen mukaan)
Aleksi Muukkonen (Menee Nikkisen edelle sillä että näyttöjä kertyy kovia vastustajia vastaan pitkin kautta)

Haastajat:
Mikko Esko

Voitto Köykkä

Mikko Karjarinta
Markus Kaurto (terveystilanne?)
Miki Jauhiainen

Sakari Mäkinen
Peetu Mäkinen
Miro Määttänen (terveystilanne?)

Veeti Nikkinen
Aaro Nikula
 
Viestejä
1,396
Extra-Bonuksena EM -23 toiverosteri:

Passarit:
Ivanov
Tervaportti

Liberot:
Kerminen
Köykkä/Breilin

Keskitorjujat:
Savonsalmi
Karjarinta
Jauhiainen
Pitkänen

Yleispelaajat:
Suihkonen
Muukkonen/Nikkinen
Hänninen
Räsänen

Hakkurit
Nikkinen/Muukkonen
Jokela

Täytyy myöntää että edellisestä listauksesta unohdin Jokelan ja Kaislasalon. Molempien esitykset viimekausilta tosin sen verran rikkonaisia etten välttämättä kisakoneeseen laittaisi kumpaakaan mikäli Muukkonen jatkaa vastaavia otteita pitkin kautta ja Sivula/Ojansivu kaksikosta jompikumpi on kisakunnossa.
 
Viestejä
276
Joo, Eemi unohtui. Selvä ykköspassari.
Olisin minäkin nämä kaikki pelaajat, jotka ketjussa nyt ovat, voinut kirjoittaa, mutta kirjoitin vain joukkueellisen ja muutaman haastajan.
 
Viestejä
4,543
Kisoihin on mahdollista rakentaa kansainväliset mitat täyttävä kuusikko. Keskimitaksi tulisi parhaimmillaan 205.
Eikös se niin ollut että on pitkien miesten peli.
Sitä en sitten tiedä täyttäisikö kuusikko kansainvälisen pelitason. Tai tiedän kyllä :)
 
Viestejä
1,314
Saas nähdä mitä bänksi visioi. Ei taida vielä näihin kisoihin pitkät olla valmiita, vaan reilusti alle kaksmetrisillä mennään. Poislukien keskarit.
Vieläkään en näe Muukkosta hakkurina. Vastaanotto ja liikkuvuus on niin hyvää, että jo maajoukkuettakin ajatellen yleispelaaja olisi parempi rooli.
Pitkiä pallonhakkaajia tuntuu nyt löytyvän ovista ja ikkunoista, mutta koviin tappolyönteihin pystyviä yleispelaajia vielä tarvittaisiin Suihkosen kaveriksi.
 
Joo ei ole Muukkonen hakkuri, Nikula on kyllä hakkuripuolella kevään ykkönen, Lelun ja Upin saa jo unohtaa.
 
Viestejä
10,871
En vielä menisi unohtelemaan konkareita. Nikula pärjää heikomman torjunnan kanssa mutta ammattitorjahtelijoiden edessä on vielä sormi suussa.

Pasma piinaavien tuomioiden pyövelinä pitää tiukkaa linjaa. Hyvä jos Pasman prässin kautta saadaan juuri ja juuri kuusikollinen pelaajia kasaan. No säästyy joukkueen hotelli- ja ruokakuluissa.
 
Viestejä
1,396
Saas nähdä mitä bänksi visioi. Ei taida vielä näihin kisoihin pitkät olla valmiita, vaan reilusti alle kaksmetrisillä mennään. Poislukien keskarit.
Vieläkään en näe Muukkosta hakkurina. Vastaanotto ja liikkuvuus on niin hyvää, että jo maajoukkuettakin ajatellen yleispelaaja olisi parempi rooli.
Pitkiä pallonhakkaajia tuntuu nyt löytyvän ovista ja ikkunoista, mutta koviin tappolyönteihin pystyviä yleispelaajia vielä tarvittaisiin Suihkosen kaveriksi.
Samaa mieltä, nyt Ettan joukkueen rakenne on vain sellainen että Muukkonen pelannee hakkurina läpi kauden. Ilman näyttöjä vastaanottoroolissa ei kisajoukkueeseen napsahda paikkaa yleispelaajana. Hakkurina voi tullakin, tähän asti ollut vakuuttavaa jälkeä. Ja varsinkin jos käy katsomassa pelejä tilastojen takaa niin on kokemattomaksi nuoreksi mieheksi hämmästyttävän vakuuttava. Lyönnit lähtevät korkealta ja kovaa. Suuntiakin tuntuu löytyvän ja pystyy mukautumaan passiin pitempiä poikia paremmin.
 
Viestejä
3,496
Heitämpä oman joukkueen tällä hetkellä:
Passarit:
Ivanov
Tervaportti
Liberot:
Kerminen
Breilin
Keskitorjujat:
Savonsalmi
Siirilä
Pitkänen
Porkka
Yp:
Seppänen
Siltala
Hänninen
Ronkainen
Hakkurit:
Sivula
Ojansivu

Haastajia:
Esko
Lankinen
Mäntylä
Sinkkonen
Suihkonen
Räsänen
Määttänen
Kaislasalo
 
Viestejä
3,794
En vielä menisi unohtelemaan konkareita. Nikula pärjää heikomman torjunnan kanssa mutta ammattitorjahtelijoiden edessä on vielä sormi suussa.
No liiga kun pelataan kevääseen nin ollaan viisaampia. Realismia on vaan se että vanhat miehet ei pysty nostaan tasoaan, nuoremmilla kehitys jatkuu, näin se on aina mennyt.
 
Viestejä
10,871
No liiga kun pelataan kevääseen nin ollaan viisaampia. Realismia on vaan se että vanhat miehet ei pysty nostaan tasoaan, nuoremmilla kehitys jatkuu, näin se on aina mennyt.

Vanhat ja kokeneet pitävät tasonsa. Nuoret pelaavat vuoristorataa, välillä menee hyvin ja välillä huonosti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös