Verkkovirhe

1-sarjat 2022-2023

Viestejä
560
Tietääkseni hakijoita oli neljä naisten ykkössarjaan joista kellään ei ollut urheilullisesti pelaamalla paikkaa sinne. Hakijoista kaksi eli Pihtipudas (viime keväänä) ja Nurmo (tänä keväänä) pudonnut sarjasta Ja kaksi eli Puijo ja KaLe eivät nousseet. Miksi heille olisi pitänyt antaa paikat? 12 joukkueen sarja on tarkoituksena niin kenelle kahdelle paikat pitänyt antaa ja millä perusteilla? Mielestäni hyvä pelata ensi kausi kymmenellä ja seuraavaksi kaudeksi on kaikilla mahdollisuus nousta pelaamalla ykköseen kun pari paikkaa tarjolla. Kabinettipäätäkset ovat harvoin olleet hyviä. Kiisto poikkeuksena. Viime kaudelle sai kolme joukkuetta paikan ja kaikki kolme häntäpäässä joista kaksi putosi. Kyllä liigassa ja ykkösessä pitää saada tai säilyttää sarjapaikat pelaamalla eikä kabinetissa.
Ilman muuta noin, mutta Iskun lopettaminen ja valmentajien puute on tosi harmi nuorille pelaajille.
Yliopisto kaupunkissa pitäisi olla ykkössarjajoukkue.Toivottavasti pelaajat saavat pelipaikan , Lempovolleylla jo varmaan rosteri täysi.
 
Viestejä
246

Lempo täynnä juu... Lähin onkin sitten Vampula. Muut vaihtoehdot on liigaan täytepelaajiksi tai 2-sarjaan.
 
Viestejä
419
Tässä keskustelussa unohtuu välillä joskus realiteetit. Naristaan esim. Iskun kohdalla, että pitäisi ja pitäisi järjestää asioita. Onko kukaan miettinyt, että jos siellä seurassa ei ole tekijöitä niin hankala on tehdä ja järjestää.
 
Viestejä
1,261

Kyllä. Isku varmaan ottaa vastaa mielihyvin kaikki uudetkin seuratoimijat joita näilläkin palstoilla tuntuu olevan. Päätellen siitä aktiivisuudesta mitä Iskun toimintaa kohtaan on nähty, ihan oma voorumikin perustettu...
mutta se realismi on että Iskulla sopiva rooli junnuseurana ja toimia hyvässä yhteistyössä alueen muiden seurojen kanssa,linkit myös liigaan.
 
Viestejä
845

Tässäpä tämä, Iskulla ei käsittääkseni ole tyttöjuniorijoukkueita ja tämä muutaman vuoden 1-sarjaprojekti on ollut varsin kevyellä staffilla kuten on todettu. Sen sijaan tyttö- ja naisjoukkueita Tampereen ympärillä on monella tasolla paljon. Eikö parasta yhteistyötä tuossa tilanteessa ole olla hajottamatta toimintakenttää enempää? Väkisin pusertamalla ei tule kuin peräpukamia.
 
Mitähän tarkoitat toimmintakentän hajottamisella? Tampereella?
 
20km säteellä Keskustorilta operoivat ainakin KaLe, Supi Volley, LP Kangasala, Lempo Volley, Ylöjärven Ryhti ja Pirkkalan Pirkat joilla kaikilla on koko skaala joukkueita mini-ikäisistä tytöistä aikuisiin naisiin. Iskulla oli tasan tuo yksi joukkue. Näillä kaikilla seuroilla yhteinen ongelma on valmentajien ja muiden toimijoiden vähyys. Joita Iskulla siis raportoidusti nolla kappaletta. Voitaisiinko jopa sanoa, että kaikilla noilla muilla seuroilla olisi paremmat edellytykset kestävään tavoitteelliseen urheilutoimintaan naisten lentopallossa? Tyhjän päälle rakennetut talot eivät tuppaa kovin vakaita olemaan.
Toki voitaisiin ajatella että Iskulla olisi jokin erityistehtävä hoitaa naisten 1-sarjalentopalloa. Mites hyvin kyseinen taso kiinnostaa esimerkiksi kaupallisia kumppaneita ja maksavaa yleisöä? Saadaanko siltä pohjalta palkattua joukkueelle henkilöstö ammattimaista toimintaa varten? Viereisillä liigajoukkueillakaan ei varsinaisesti taskut pullota. Vai onko ammattimainen toiminta haihattelua, pitäiskö vain tyytyä ykkössarjan pelipaikan tarjoamiseen halukkaille talkoiden varassa. Niin ketäs sinne talkoisiin olikaan tulossa? Jaa niin ei olekaan muita kuin tämä yksi pelaava porukka. No ehkä tämä tästä omalla painollaan pyöriii... Jaa, nyt lakkaskin pyörimästä. No kyllä nyt jonkun pitää tämä ottaa harteilleen. Oho, mihinkäs kaikki yhtäkkiä katosivat ympäriltä?
 
Viestejä
560
Positiivisesti ajatellen pelaajia riittänee hyvin ja joukkueita ja se on mahdollisuus.
Toivottavasti pelaajat siirtyvät valmennuspuolelle kun ovat varmaan saaneet hyvää valmennusta ja esimerkkiä .
Kyse on varmaan myös siitä miten seurojen välinen yhteistyö rakennetaan yhdessä joten ei tarvitsisi yksin kaikkea hoidella. Jakaa tietoa ja apua.
Tuolla pelaajamäärälle saadaan joukkueita pelaajien omien tavoitteiden mukaisesti .
Hienostihan tuo polku on mennyt iskulla!
 
Viestejä
178
20km säteellä Keskustorilta operoivat ainakin KaLe, Supi Volley, LP Kangasala, Lempo Volley, Ylöjärven Ryhti ja Pirkkalan Pirkat joilla kaikilla on koko skaala joukkueita mini-ikäisistä tytöistä aikuisiin naisiin. Iskulla oli tasan tuo yksi joukkue. Näillä kaikilla seuroilla yhteinen ongelma on valmentajien ja muiden toimijoiden vähyys. Joita Iskulla siis raportoidusti nolla kappaletta. Voitaisiinko jopa sanoa, että kaikilla noilla muilla seuroilla olisi paremmat edellytykset kestävään tavoitteelliseen urheilutoimintaan naisten lentopallossa? Tyhjän päälle rakennetut talot eivät tuppaa kovin vakaita olemaan.
Toki voitaisiin ajatella että Iskulla olisi jokin erityistehtävä hoitaa naisten 1-sarjalentopalloa. Mites hyvin kyseinen taso kiinnostaa esimerkiksi kaupallisia kumppaneita ja maksavaa yleisöä? Saadaanko siltä pohjalta palkattua joukkueelle henkilöstö ammattimaista toimintaa varten? Viereisillä liigajoukkueillakaan ei varsinaisesti taskut pullota. Vai onko ammattimainen toiminta haihattelua, pitäiskö vain tyytyä ykkössarjan pelipaikan tarjoamiseen halukkaille talkoiden varassa. Niin ketäs sinne talkoisiin olikaan tulossa? Jaa niin ei olekaan muita kuin tämä yksi pelaava porukka. No ehkä tämä tästä omalla painollaan pyöriii... Jaa, nyt lakkaskin pyörimästä. No kyllä nyt jonkun pitää tämä ottaa harteilleen. Oho, mihinkäs kaikki yhtäkkiä katosivat ympäriltä?
Eikös myös Ylöjärven naisten edustusjoukkue ole samassa tilanteessa? Ei valmentajaa ja joukkue hajoamassa. Eli ehkä sielläkin valmentajan oma tytär lopettamassa ja sitä myötä ei enää valmentajaa ole.
1656935834498.png

Eli kyllä kaiketi se kaikissa seuroissa on lähes yhtä ohut kuin "Heinä" tuo organisaatio! :)
 
Viestejä
1,261
20km säteellä Keskustorilta operoivat ainakin KaLe, Supi Volley, LP Kangasala, Lempo Volley, Ylöjärven Ryhti ja Pirkkalan Pirkat joilla kaikilla on koko skaala joukkueita mini-ikäisistä tytöistä aikuisiin naisiin. Iskulla oli tasan tuo yksi joukkue. Näillä kaikilla seuroilla yhteinen ongelma on valmentajien ja muiden toimijoiden vähyys. Joita Iskulla siis raportoidusti nolla kappaletta. Voitaisiinko jopa sanoa, että kaikilla noilla muilla seuroilla olisi paremmat edellytykset kestävään tavoitteelliseen urheilutoimintaan naisten lentopallossa? Tyhjän päälle rakennetut talot eivät tuppaa kovin vakaita olemaan.
Toki voitaisiin ajatella että Iskulla olisi jokin erityistehtävä hoitaa naisten 1-sarjalentopalloa. Mites hyvin kyseinen taso kiinnostaa esimerkiksi kaupallisia kumppaneita ja maksavaa yleisöä? Saadaanko siltä pohjalta palkattua joukkueelle henkilöstö ammattimaista toimintaa varten? Viereisillä liigajoukkueillakaan ei varsinaisesti taskut pullota. Vai onko ammattimainen toiminta haihattelua, pitäiskö vain tyytyä ykkössarjan pelipaikan tarjoamiseen halukkaille talkoiden varassa. Niin ketäs sinne talkoisiin olikaan tulossa? Jaa niin ei olekaan muita kuin tämä yksi pelaava porukka. No ehkä tämä tästä omalla painollaan pyöriii... Jaa, nyt lakkaskin pyörimästä. No kyllä nyt jonkun pitää tämä ottaa harteilleen. Oho, mihinkäs kaikki yhtäkkiä katosivat ympäriltä?
Joo 20 km säteellä Keskustorilta asuu n. 400 000 ihmistä joten väestöpohja kyllä riittää. Harrastajamääräthän ei ole nollasummapeliä eli uudet toimijat voisivat kasvattaa harrastajamääriä eikä se tietenkään olisi keneltäkään pois jos toiminta olisi riittävän päämäärätietoista. Jostain syystä ei näytä löytyvän edes seuratoimijoita kuten edellä todettiin joten se siitä.Samaan aikaan esim. pesis rynnistää Treen alueella voimalla ja isot investoinnit Kauppiin tehtiin. Sama futiksessa Tammelassa.
Tampere omaksunut ison kaupungin imagon, siellä ei lentopallo kiinnosta.
Kankasala ja Orivesi ovat kuitenkin varsin vetovoimaisia liigatason organisaatioita ja riittää vallan hyvin Pirkanmaan alueelle naisten kilpatason toiminnan pyörittäjiksi.
 
Viestejä
1,257
Tämä naisten Isku-stoori on surullinen esimerkki, miten lentopallossa 2020-luvulla voi tapahtua.
Toimijaduo teki hyvää työtä, väsähti ja sen jälkeen homma loppui.
Miesten puolella Isku elättelee liiga-ajatuksia, sanovat Tampereen lentistuttuni. Toivottavasti hartiat ovat vahvemmat. B- ja A-juniorit ovat laadukkaat, kuuleman mukaan 'iskumaiseen' tapaan rusinoita napsitaan naapurikuntien pullista ja haetaan junnumenestystä(kin).
Pirkanmaa on edelleen Suomi-lentiksen voima-alue.
 
Aika ohkanen on Iskun miestenkin taustavoimat. Valepa ja Akaa vetovoimaset porukat poimii kyllä Iskun nousevat kyvyt jos niitä on...
 
Viestejä
406
Tämä naisten Isku-stoori on surullinen esimerkki, miten lentopallossa 2020-luvulla voi tapahtua.
Toimijaduo teki hyvää työtä, väsähti ja sen jälkeen homma loppui.
Miesten puolella Isku elättelee liiga-ajatuksia, sanovat Tampereen lentistuttuni. Toivottavasti hartiat ovat vahvemmat. B- ja A-juniorit ovat laadukkaat, kuuleman mukaan 'iskumaiseen' tapaan rusinoita napsitaan naapurikuntien pullista ja haetaan junnumenestystä(kin).
Pirkanmaa on edelleen Suomi-lentiksen voima-alue.
No itse ajattelisin että tekivät kyllä hyvää työtä vuosikausia ja kuulemma olivat jo todella hyvissä ajoin kertoneet että eivät tule enää tämän kauden jälkeen jatkamaan että en sanoisi että väsähti vaan aika aikaansa kutakin. Monta vuotta tekivät hommia ja siitä hatunnosto heille!
 
Ajattelemme Paippi samalla lailla, kuten luit kommentistani.
Väsähti tai tuli 'aika aikaansa', kuinka vaan. Lopputulos on surullinen, kun perinteikkäästä organisaatiosta ei jatkajia löytynyt.
Jarille ja Virpille lippis ylös. Iskun seurajohdolle ei. Toivottavasti ei tule miesten puolella (taas) uhoja vastaan syyskuussa.
 
Viestejä
816
Eikös tuolla Iskussa oo jonkinlaisessa vetäjän roolissa tyttöjunnuja Salossa vetänyt Heikkiniemi. Miksei hän ottanut hommaa haltuun ja aloittanut joukkueen kanssa --> olisi saanut lisäaikaa löytää valmentaja.
Nyt lienee myöhäistä kun 1-sarjankin ohjelmat taitaa olla tehtynä
 
Heikkiniemeä ei Iskun naisten toiminta kiinnostanut pätkän vertaa. Jos olisi kiinnostanut edes pelaajien osalta, niin olisi antanut täyden tukensa siirtää toiminta toiseen seuraan.
 
Viestejä
1,393

Ilmeisesti näiden puheiden perusteella riittävä määrä pelaajia olisi ollut valmis siirtymään sarjamääräykset täyttyen?
 
Viestejä
3,493
Minkähän verran on sellaisia tamperelaisia jotka käy lähinnä Valepan pelit katsomassa paikanpäällä kun on eri tason peliä kuin paikallisten.. 🤔
 
Viestejä
1,257
Miltäs 1sarjojen pelaajistot näyttävät ?
Lempo ja Pälkäne julkistelleet. KaVe saanut liigasta liberon ja viime kevään koutsi jatkaa.
Isku reenannut hurjasti, mm Tino Vuori lienee menossa sinne. Kiskoon Napasta Seppä ja Alajärvi + Salmela eli on top4 sakki ilman muuta.
Tuovinen Nurmon koutsi.
Nämä nopsalla netinselauksella+ HTT:n kautta ongittu.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös